perjantai 25. lokakuuta 2013

Extra 1: Taloesittely

Nyt ihan ensimmäiseksi: Talo ei vielä muutamaan osaan näytä tältä. Sitä "remontoidaan" jatkuvasti vähän, eikä se vielä hetkeen todellakaan näytä tältä. Esim. tuota keittiössä olevaa baaritiskiä ei ole, vaan siinä on aluksi seinä. Osa kuvista on vinoja ja laajentuu sivuille tai kulmiin päin, tämä ilmeni vasta muokkausvaiheessa, joten en enää voinut mitään koneen mentyä huoltoon. Talo on siis Sunset Valleyssa osoitteessa Eririkkaan valtakatu 86 (jos muistan oikein) ja ulkoapäin pihaa hieman muokattu, mutta talon ulkoasua ei yhtään. Sisältä kaikki huoneet on remontoitu ja niitä yhä edelleen remontoidaan. Luulisin. Mutta nyt siis. Ensimmäinen extra.
Olen kävelyllä Sunset Valleyssä. Katselen ympärilleni ja huomaan Eririkkaan valtakadun varrella pienen vaalean talon. Ihastun taloon saman tien ja päätän lähteä tutustumaan siihen. Katson postilaatikosta talon numeron, jotta voin muistaa sen myöhemminkin. Eririkkaan valtakatu 86. (eiku katoppas olinki kirjottanu sen tähän aikasemmin!)


 Lähden hiljaa kiertämään taloa. Uskallan mennä takapihalle, sillä en huomaa talossa liikettä. Kuljen aivan tontin reunoja myöden, sillä silloin voin nopeasti siirtyä pois tältä tontilta. Huomaan takapihalle rakennetun pienen leikkikentän. Hymyilen nähdessäni hiekkalaatikossa olevat leikkikalut. Pieniä lapsia siis. 

 Rohkaistun lähtemään lähemmäs taloa. Hiivin hiljaa kohti takapihalla olevaa terassia. Jään hetkeksi katsomaan takapihalla kasvavia omenapuita. Minun tekee mieli ottaa yksi, mutta, sitten muista, etten ole kotona. 
 Kävelen lähemmäksi taloa ja hymyilen nähdessäni naisen terassin ovella. "Tule sisään!" hän huutaa iloisesti ja nyökkään hymyillen lähtien kävelemäään takaisin etuovelle.

 Punahiuksinen nainen avaa minulle oven ja lähtee sitten nopeasti pahoitellen hoitamaan itevää lastaan. Nyökkään nopeasti ja lähden itsekseni kiertämään taloa. 

 Lähden kävelemään ja saavun heti oikealle lähdettyäni keittiöön. Pieni ja idyllinen maalais- ja modernikeittiö sekoitus on mielestäni aivan ihana ja kiinnitän heti huomiota antiikkisen näköisiin baarituoleihin. 
 Katson ruokailuryhmää ja nauran. Arvatenkin se myötäilee talon vaaleaa teemaa. Siirrän yhden tuoleista takaisin paikoilleen ja katson oikealle.
  Pienessä työnurkkauksessa on tietokone ja kitara. Minun tekee heti mieli alkaa näppäillä kitaran kieliä, mutta hillitsen innostuseni ja katson pöydällä olevaa valokuvaa. "Vanhojentanssien kuningaspari  vuonna 2047", siinä lukee ja valokuvan yläpuolella on hopeinen kruunu. 

 Valtavan seinän kokoisen ikkunan vieressä on televisionurkkaus ja todella pehmeän näköiset vaaleanruskeat sohvat. Taas vaaleaa! 

 Lähden takaisin aulaan ja päätän käydä ovien takana olevat huoneet yksitellen läpi. 

 (kamala kuva, anteeks! Wc on siis oikeasti leveämpi kuin mitä on pitkä, mutta se ei nyt näy tässä.) Suoraan ulko-ovea vastapäätä löydän vessan. Sinisävyinen laatoitus eroaa selkeästi muusta talosta ja kaksi lavuaaria kiinnittävät huomioni heti. Kaksi? Onpa suloista, että lapset voivat pestä hampaitaan yhtäaikaa.

 Seuraava ovi vasemmalle on selkeästi päämakuuhuone. Vaaleaa puuta oleva parisänky ja vaaleansiniset lakanat. Nämä ovat selkeästi talossa asuvien lempivärit. 

 Lähden katsomaan vielä viimeistä huonetta ja matkalla hymyilen minua tervehtineelle naiselle ja tuon sylissä olevalle pienelle pojalle. Avaan lastenhuoneen oven ja suustani pääsee huokaus. Huone huokuu iloa ja lapsia. Lasken sängyt,  näkemäni pieni taapero, ja kolme vanhempaa lasta. 

 Kierrän huoneen ympäri ja katselen lasten leluja ja tavaroita. Ne ovat sikinsokin huoneessa. Lähden pois lastenhuoneesta ja etsin naisen. "Hei! Anteeksi kun tulin tällalailla epäkohteliaasti tutkimaan." Nainen hymyilee minulle iloisesti ja nostaa pojan syöttötuolista. "Ei se mitään, mukava saada vieraita. Haluatko kahvia? Voimme jutella rauhassa Jean lähee nyt päiväunille ja muu perheeni on rannalla", nyökkään ja istun naisen osoittamaan tuoliin.

 Tässä vielä kuva koko pihasta ylhäältäpäin ja toisessa näkee vähän paremmin talon pohjaratkaisua. 


Noniin, tässäpä tämä. Mitäs tykkäätte talosta, tai esittelytyylistä? En tällaista ole nähnyt, että joku tunkeilija tulee tutkimaan taloa ulkopuolisena, joten päätin kokeilla. Kyseessä oleva hetki tulee myöhemmin tarinassa ja myös tämä vieras todennäköisesti mainitaan silloin. Mutta rantakohtaus sitten myöhemmin. Talon pohjaratkaisua en ole muuttanut, muutakuin pienentämällä terassia ja hieman suurentamalla makuu- ja lastenhuonetta. (muistaakseni, saa kertoa, jos olen väärässä!) Heittäkää kommenteilla! Positiivisilla ja negatiivisilla, mieluiten molemmilla! En todellakaan pahastu! 

AIVAN: Nyt muistinkin, edelliseen osaan piti jo laittaa kysymys, kun noita kyselyitä ei saa toimimaan. Pistän teidät nyt töihin ja miettimään parasta kohatusta, tapahtumaa, kuvaa, tekstinpätkää. What ever! Ja kertoisitte sen mulle ja käyn ne läpi ja katson, missä olen onnistunut. 
JA: Ajattelin tehdä kuvalliset versiot prologeista näin jälkikäteen, miltä kuulostaa? Tuli vaan niin kauhea tarve saada luoda Hendrietta ja Isan vanhemmat simeinä. :) Tyrmäättekö idean? Rehellistä mielipidettä tulemaan! :D

6 kommenttia:

  1. Tosi kivasti kirjoitit taloesittelyn. En ookkaan aiemmin törmännyt tuollaiseen tapaan. Mutta se oli siis tosi kiva:)
    Lastenhuone oli musta tosi ihana. Tykkäsin myös vessasta, mutta se johtunee siitä, että lempivärini on sininen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva jos tykkäsit! Pidän itsekkin eniten lastenhuoneesta, se on jotenkin pidistävä, vaikka tosi ahdas. :) Kiitoksia!

      Poista
  2. Vähän kivan idean olet keksinyt taloesittelyyn! En ole kans ikinä nähnyt tällaista ideaa missään, ihan mahtava! Herätti myös kivasti mielenkiintoa tulevaa ajatellen :p
    Talo on tosi kiva, tykkäsin etenkin pihasta! :3 Odotan innolla seuraavaa osaa! :)

    -banssu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi kiva huomata et ihmiset oikeesti tykkää jostain uudesta ja erilaisesta! Ja tulevaisuudesta en sano mitään vaikka mieli tekis! :D Paitsi, että nyt mä tarviin lisää pihakohtauksia sua varten! :D Kiitos sullekkin!

      Poista
  3. Mukava esittely! Lastenhuoneen lattia on (mun) mieleen liian räikeet mutta muuten oli nätti house! :D
    Eniten tykkäsin pääparimme huoneesta, kun sisustan itsekin simieni huoneet tuolla tavalla :)
    Mutta juu, kommentoin uuteen osaan pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentista! Ja se on kiva, että tykkäät! Itsekin mietin tuon lattian kanssa pitkään, mutta siinä on muistaakseni jokaisen lapsen (tai osan ainakin) lempivärejä, joten päädyin siihen. Ja päämakkarista oli tarkoitus tulla rauhallinen, ja ainakin toivoakseni onnistuin. :)

      Poista