sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Taloesittely #2

Nyt olis aika toiselle taloesittelylle. :) Pahoittelen kuvien rakeisuutta, ne on otettu koneen asetusten ollessa testauksessa, joten ne paranevat kyllä ei seuraavassa varsinaisessa osassa vaan kai osassa 19. :) Pahoitteluni. Nyt kuitenkin taloesittelyn pariin.


Punainen tiilitalo jonkin matkan päässä Twinbrookin keskustasta valmistettiin alunperin Isabellaa, Hendriettaa, Rebeccaa ja Carlia ja heidän paluutaan varten. Nyt talo kuitenkin oli pitkään tyhjillään ja kun Jessica ja Janet Isabellan laillisina perillisinä palasivat maahan talo myönnettiin heille. 


Kun ovesta astutaan sisälle saavutaan valoisaan ja avaraan aulaan, josta on tie kaikkialle taloon. Usein ovesta astuvia tervehtii ensimmäisena maalarimme Jessican taidokkaat, joskin keskeneräiset, teokset ja vessan ovi.


Oikealla, syvennyksessä sijaitsee työpöytä ja siihen on heti Ranskanmatkan jälkeen lisätty tuliaisina tulleita nektaritelineitä. Syvennyksen ovi johtaa Janetin omaan huoneeseen.


Työpöydällä on kuva naisten perheestä. Kuva on otettu useita vuosia ennen naisten lähtöä Sunset Valleysta, ja se on Janetin nallen ja Jessican väripaletin lisäksi ainoa esine, joka on säilytetty muistona perheestä ja aikaisemmasta kodista Delluksella. 


Janetin huone on valoisa ja sisustettu suurimmaksi osaksi naisen lempiväreillä, harmaalla ja vaaleanpunaisella. Huoneessa ei ollut mitään, ja se suunniteltiin ja sisustettiin kokonaan Janetin ollessa sairaalassa. 


Huoneen seinällä on kopio aulan työpödällä olevasta valokuvasta ja lipaston vierellä istuva nalle on Janetin ainoa henkilökohtainen muisto Dellukselta.


Ulko-ovesta 90-astetta oikealle on olohuone, tai olotila, joka on Janetin suosikkipaikka koko talosta. Hänen pianonsa sijaitsee sohvan vieressä, ja usein taloon tultaessa myös Janetin taidokkaasti luomat sävelet hivelevät aisteja, kuten Jessican maalauksetkin.


Ovesta suoraan vasemmalle löytyy keittiö. Pieni ja maalaishenkinen, mutta hyvin kätevä kahdelle naiselle. Pöydän ääressä paikkoja on kuitenkin neljä, mutta niillekin toivottavasti tulevaisuudessa löytyy käyttöä. Keittiöön kuuluu kaikki modernit laitteet, joten ruoanlaitto on koko ikänsä äidin helmoissa asuneille naisille hyvä asia.


Keittiön vieressä on ovi Jessican omaan tilaan. Huone on alkuperäisessä muodossaan, eikä sitä ole muokattu ollenkaan. 


Jessican maalaustelineen vieressä on ovi talon kolmanteen huoneeseen, johon johtaa ovi. Vessaan. Sinisävyinen wc on samantapainen kuin naisten lapsuudenkodissa Sunset Valleyssa.




Talon takapihalla ei ole mitään.


Kokonaiskuva vielä talon pohjapiirustuksesta. Joskin Janet on väärässä sängyssä nukkumassa. :D Tässä kuvassa näkyy myös nektaritelineet. 



2 kommenttia:

  1. Ihana talo, oot tosi hyvin käyttäny värejä ja saanu kaiken sopimaan yhteen! Tykkään 8)

    VastaaPoista