sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Osa 9 ~ Juhlahumua





Sunset Valleyssä ei vain voinut alkaa syksy. Kesä alkoi tympiä kaikkia, varsinkin minua. Minä istuin joen varrella katsellen hyppiviä kaloja. Joki kaartui kauniisti ja virtasi verkkaisesti. Se näytti niin rauhoittavalta, että teki mieli vain rentoutua. En voinut. Pieni viileä tuulenvire teki hyvää iholleni. Virnistin. Pian koittaisi aika päästä eroon tästä vihreydestä.


Jessica katseli itseään nyrpeänä peilistä. Hän oli koko päivän valmistautunut iltaa varten. Jokainen hänen ikäisensä oli saanut koulusta lomaa tätä varten, mutta Jessica ei ollut tyytyväinen. Hänen kasvoissaan oli taas finni. Inhottava punainen läiskä, jota hän ei millään saisi pois näkyvistä. Äiti oli useasti jo käynyt katsomassa tytärtään, ja kertonut kuinka kaunis hänen tyttärensä oli. Jessica ei uskonut. Vaikka ei äiti koskaan ollut hänelle valehdellut. Hän muisti yhä, kuinka tämä oli kertonut Janetista ja Jeanista aikoja sitten, vaikka isä oli kieltänyt.



Hän sipaisi karanneet hiussuortuvat takaisin korvan taakse ja sipaisi leukaansa hellävaroen. Ei hänen tannsiaisparinsa sitä huomaisi. Jessica värähti ajatellessaan partneriaan, Samuli Kissaniemeä, joka oli pyytänyt Jessicaa tanssiparikseen. Poika oli luvannut tanssittaa Jessicaa koko illan, kunhan tyttö vain suostuisi. Ja tietenkin Jessica suostui. Samuli oli hyvännäköinen ja kohtelias. 


Viimeinen katse meikattuihin kasvoihin ja puku suoraksi. Ovikello soi ja Jessica pakottaa hymyn huulilleen. Vaikka illasta olikin tulossa täydellinen, hän ei ollut tyytyväinen. Äiti ja isä olivat koko päivän hymyilleet toisilleen onnellisina ja vaihtaneet salamyhkäisiä katseita. Jessicaa ärsytti suunnattomasti. Lounaan jälkeen hän oli löytänyt vanhempansa pusuttelemasta olohuoneesta. Miten imelää. He olivat katselleet Jessicaa kuin mitäkin arpajaisvoittoa ja kertoneet sitten, miten isä oli kosinut äitiä eilen illalla. Äiti oli suostunut. Jessica ei voinut käsittää, miksi vanhemmat kaipasivat pieniä pyöreitä sormuksia merkiksi rakkaudesta. Mikseivät he Joelin, Janetin ja Jeanin kanssa riittäneet. Eivätkö vanhemmat rakastaneetkaan heitä enää? Olivatko he koskaan rakastaneetkaan? 

Jessica havahtui aatoksistaan hennon koputuksen kuuluessa vanhempiensa makuuhuoneen ovelta. Hän oli lukkiutunut uutisen jälkeen huoneeseensa ja vaihtanut vaatteensa, laittanut hiuksensa ja meikannut kasvonsa aivan yksin. Äiti oli kyllä useasti käynyt tyrkyttämässä apuaan, mutta itsepäinen ja vihainen Jessica ei ollut suostunut. "Sisään", hän sanoi hiljaa ja kääntyi katsomaan ovellepäin. 


Arkivaatteissaan oleva Samuli tuijotti Jessicaa hymyillen sillä inhottavalla tavalla, jota Jessica ei voinut kertakaikkiaan sietää. Hän tervehti poikaa hymyillen, mutta katsoi sitten arvostelevasti pojan vaatteita. Hän ei lähtisi tuon mukana, elleivät vaatteet pian vaihtuisi. Samuli pyysi Jessicaa odottamaan ulkopuolella ja siirtyi itse vaihtamaan vaatteensa Jessican vanhempien makuuhuoneeseen. 



Valkoisella limusiinilla tullut Samuli yritti pitää Jessicaa kädestä, mutta temperamenttinen Jessica riuhtaisi kätensä yhä uudelleen ja uudelleen irti. Jessica yritti näyttää vahvalta ja ylpeältä Samulin vierellä kävellessään, jopa kotipihallaan, mutta ovelta katsellut Connor huomasi yhden omista piirteissään tyttäressään. Jessican siivet värisivät, hän oli hermostunut.



Matkalla koululle Jessica ei katsonut Samuliin päinkään, eikä todellakaan ollut suostunut istumaan pojan vierellä, monista pyynnöistä huolimatta. Samuli yritti useasti saada Jessican katseen itseensä päin, muttei onnistunut.



Takaseinäää tuijottavan Jessican ajatukset harhailivat. Hänen siipensä värisivät, ja silmät halusivat kokoajan kääntyä katsomaan samassa autossa istuvaa poikaa. Jessica risti kätensä sylissään ja nosti polviaan. Hame vääntyi hieman ja Samuli oli heti suoristamassa sitä. Samuli tyrkytti apua ja huolenpitoa. Hän oli aivan samanlainen kuin äitikin. Mutta Samuli oli komea. Ja halusi auttaa Jessicaa. Toisin kuin äiti. Äiti ylihuolehti, Samuli oli vian herttainen. Jessica vilkaisi silmäkulmastaan poikaa ja tajusi, että hän oli ihastunut. Kaikista rakkaudenkieltävistä ajatuksistaan huolimatta.



Limosiinistä noustuaan Jessica ei jäänyt odottamaan Samulia. Vaikka hän oli antanut pojan auttaa hänet ulos autosta, se ei tarkoittanus sitä, että heidän pitäisi mennä sisään yhdessä. Kuin mikäkin pariskunta. Samuli sai juosta Jessican kiinni, ja Jessica sai huomata kuinka poika varoi pukuaan. 



Samuli antoi Jessican mennä ensin sisään, mistä tyttö olikin enemmänkuin tyytyväinen. Hän nyökkäsi ystävälleen ja käveli sitten saliin Samuli kintereillään. 

***


Kotiin tultuaan Jessica juoksi kyynelehtien kylpyhuoneeseen. Hän heitti lattialle valokuvan ja hopeisen ja kiiltelevän kruunun. Matkalla lastenhuoneeseen ollut Connor nosti esineet lattialta ja kävi astellemassa ne tietokonepöydälle. Hän jäi katselemaan valokuvaa hymyillen. Hänen tyttärensä!



"Hyvät juhlavieraat! Nyt on tullut aika julkistaa illan kuninkaalliset. Prinsessan tittelin saa tänä vuonna Margaret Koivula! Prinssiksi saan kruunata Johannes Aarton! Sitten vielä kuningatar ja kuningas! Aploodeerataan lavalle Jessica Ceul ja Samuli Kissaniemi! Onneksi olkoon kaikille kuninkaallisille. Haluatteko sanoa jotakin?" Samuli otti mikrofonin Jatta Fregdayn kädestä ja kumarsi yleisölle. "Haluaisin kiittää kaikkia", hän aloitti ja kääntyi sitten Jessican puoleen. "Jessica", hän puhui yhä mikrofoniin, "Minä rakastan sinua, ja toivon, että alat seurustelemaan kanssani." Jessica ei saanut sanaa suustaan, lähti vain juoksemaan kohti  ulko-ovia kyyneleet silmissään. Hänen käteensä tyrkättiin valmiiksi muokattu valokuva ja kruunu. Miksi hän? Miksi juuri hän, joka oli kieltänyt rakkauden pienestä pitäen. Hän ei voinut käsittää. Samuli soittaisi hänelle kyllä myöhemmin, mutta nyt pitäisi päästä kotiin.

***


Muutaman viikon kuluttua Connor oli aikaisin hereillä. Oli hänen vapaapäivänsä, mutta hän oli silti heti aamusta hoitamassa lapsia. Jessica oli lähtenyt kouluun ja Isabella oli vielä nukkumassa. Connorilla oli hyvin aikaa hoitaa kolmea taaperoa, joista kahden olisi tänään aika viettää syntymäpäiviä. 


Connor päästi pojat pois kehdoistaan ja istui sitten lattialle juttelemaan Janetin kanssa. "Kenellä on tänään syntymäpäivä?" mies kysyi tyttäreltään hymyillen. "Onko Janetilla ja Joelilla?" Janet nyökkäsi päättäväisesti ja alkoi hiljaa laskea sormiensa avulla ikävuosiaan. Hän ei päässyt aivan loppuun asti, mutta nosti katseensa kohti isäänsä ja sanoi, "monta vuotta."


Jessica pääsi koulusta normaalia aikaisemmin, sillä heillä olisi huomenna monta erilaista testiä. Hän alkoi heti lounaan syötyään päntätä kokeeseen, muttei meinannut ollenkaan onnistua.


Alku sujui hyvin, mutta jossain vaiheessa lastenhuoneesta kuuluva mekkala sai Jessican keskittymisen herpaantumaan. Hän painoi nyrkkinsä otsalleen ja koetti vielä keskittyä.


Taas kerran hänen piti kumittaa koko lauseke pois ja aloittaa alusta. "ÄITI!" hän huusi turhautuneena, "tule auttamaan tämän matikan kanssa!"



Jessica oli vanhojentanssien jälkeen eristäytynyt omiin oloihinsa, ja Isabella oli nyt vain tyytyväinen päästessään auttamaan esikoistaan. Isabella koetti varovaisesti saada auttaessaan Jessicasta irti joitakin kuulumisia, mutta tyttö vaikeni kuin muuri. Hän ei puhunut mistään. Kysyi vain kuinka nämä yhtälöt ratkaistaan ja se siitä. Ei mitään muuta. Isabella sai hädintuskin kiitoksen noustessaan ylös.


Connor viihdytti yhä lapsia, sillä hän ei töidensä takia ehtinyt lähes milloinkaan olla pidempää aikaa putkeen lastensa kanssa. Ja nyt hän halusi hyvittää menetetyn ajan ennen kuin kaksoset vahnenisivat taas. Jean katsoi isänsä silmiin ja haki turvaa. Pienen pojan ruskeat silmänsä loistivat onnesta isän nostaessa häntä seisomaan. 


Jean nauroi isän kysyessä pysyisikö poika paikoillaan. Tottakai Jean pysyisi. Connor nauroi Jeanin nyökkäykselle ja silitti poikansa punaista päätä. Jean oli ainoa Connorin lapsista, joka oli perinyt Isabellan punaiset hiukset. Connorin mielestä se oli suloista, sillä miehen mielestä hänen vaimonsa hiukset olivat upeat.


Ajatuksissaan Connor oli irroittanut otteensa Jeanin käsistä ja hetken horjuttuaan poika kaatui isänsä käsivarsille. Connor alkoi nauraa. "Etkös pysynytkään pystyssä? Mitä?" Hän nauratti poikaa kutittaen tuon vatsaa.


Connor laski Jeanin kehtoon, sillä tuo alkoi itkeä ja valittaa väsymystä. Jean ei kuitenkaan olisi halunnut jäädä yksin, vaan alkoi itkeä isänsä perään. Mutristetut  huulet sulattivat Connorin sydämen ja hän jäi laulamaan pojalleen tuon nukahtamiseen asti. 

"Orvokkini tummasilma, 
kultasydän pieni, 
katsot aina lempeästi, 
kun käy luokses tieni"


Connor asteli nopeasti keittiöön katsomaan kaksosten vanhenemista. Näitä juhlia vietettäisiin vain perheen kesken, jotta Jeanin syntymäpäivien jälkeiseltä välikohtaukselta säästyttäisiin. Jessica sai pitää Joelia sylissään ja auttaa tuota puhaltamaan kynttilät. Joel rimpuili ja heilui siskonsa sylissä. Jessica oli onnellinen vanhempiensa puolesta, sillä nyt olisi vain Jean, joka tarvitsi erityisenpaljon huolenpitoa.



"ITSE!" Joel huusi ja kumartui eteenpäin puhaltamaan kahta kynttlää kakkunsa päällä.


Seuraavaksi oli Janetin vuoro puhaltaa kynttilät. Connor piti Janetia, joka katsoi kauhuissaan kakun päällä palavia kynttilöitä. "Onko toi kuuma?" tyttö kysyi irroittamatta katsettaan kakusta. "Ei ole, puhalla vain", Connor rohkaisi pientä lasta, lasta josta pian tulisi koulukäinen.


Janetkin osasi puhaltaa kynttilänsä ihan itse. Connor nauroi, kun Janet alkoi taputtaa käsiään ja laski tytön sitten lattialle.


Joel nousi huterille polvilleen ja sai onnitteluhuutoja ympäriltään.



Heti veljensä perässä jaloilleen nousi Janet, joka sai myös osansa kannustukesta ja onnitteluhuudoista.



Illemmalla Janet ja Joel lähtivät kahdestaan ulos leikkimään. Janet juoksi ensimmäisenä keinumaan ja Joel tyytyi rakentamaan hiekkalinnaa. Ei hän halunnut yksinäänkään kiikkua keinulaudalla. "Jipii!" Janet hihkui riemusta ja potkaisi itselleen lisää vauhtia.



Joel lähti kylmissään sisälle ja veti Janetin mukaansa vaihtamaan vaatteita, jonka jälkeen tyttö meni takaisin pihalle. Hänestä keinuminen oli niin ihanaa. Janet tunsi olevansa lintu. Vapaa ja itsenäinen. 



Sisällä Isabella luki Joelille iltasatua. "Ja niin Henry suuri oli voittanut urheudellaan kaikki muut valtakunnan asukkaat. Vain hän ansaitsi saada mitain ja kultalautasen, sekä kuninkaan tyttären vaimokseen. Hyvää yötä" Isabella nousi sängyltä. Suukotti poikansa otsaa, ja laittoi kirjan lattialle odottamaan seuraavaa iltaa.


Juuri kun Isabella alkoi pestä meikkiä pois naamastaan ja pestä hampaitaan, hän katsoi peiliin ja kauhistui. Janet ei ollut tullut sisälle, eikä hänen ääntään kuulunut avoimesta ikkunasta. Mitä oli tapahtunut?



Tässä vielä kuvat kaksosista ennen ja jälkeen syntymäpäivien. :) 

---
Mitäs ihmettä? Mitä Jessica vastaa Samulille? Mitä Janetille tapahtui? Seuraavaksi olisi sitten kymmenes osa! Jotenkin hienoa, vai? Nyt myös anonyymit voivat kommentoida! joten jos sulla ei ole googletiliä voit laittaa kommentin! :D 

4 kommenttia:

  1. Mukava osanen. Teksti oli sujujaa ja sitä oli ilo lukea. :)
    Jessicasta toit hyvin hänen persoonaansa esiin, Taaperoistakin kehkeytyi söpöjä lapsukaisia.
    Saa nähdä mitä Jessica tekee Samulin suhteen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista!
      Ihana, jos teksti on sujuvaa ja olen sen kanssa onnistunut!

      Poista
  2. Ohmyy, miten jännään kohtaan jätit! :o Toivottavasti Janet on kunnossa D: Luulin ensin että Isabella näki itsessään jotain outoa, kun se osui juuri peilin eteen, mutta eipä sittenkään :D
    Kaksosista kasvoi tosi suloisia, tykkään Janetin hiuksista tosi paljon! :3 Jätit paljon kysymyksiä auki, huh! Nyt ei voi muuta kuin odotella mielenkiinnolla seuraavaa osaa, voi kunpa Jessica myöntyisi rakkauteen kun kuitenkin selvästi itsekin tuntee jotakin Samulia kohtaan :3
    Mutta hei me likey, tää osa oli tosi hyvä! :) Oot kehitellyt mielenkiintoisia juonikuvioita, ja esimerkiksi Jessican rakkaudenpelosta voisin mieluusti lukea vielä enemmänkin: mikä sen on pannut aluille ja milloin tämä on alkanut? Tai tiedä sitten jos oletkin kertonut siitä ja olen niin hajamielinen etten vaan enää muista :o Mutta jokatapauksessa, tykkään tästä sun tulevaisuuteen vihjailevasta ja arvoituksellisesta kirjoitustavasta, joka jättää aina miettimään! :) Jatkoa odotellen~

    -banssu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piristävästä kommentista banssu! Tuli jotenkin sellanen olo, että meniskö tekemään seuraavaa osaa, vaikka ei olis aikaa. :) Ehei, Isabellassa ei mitään vikaa -ainakaan sairautensa lisäksi- ole! :D Jessicaa avasin tosaankin vasta tässä osassa, joten et ole mitenkään hajamielinen. Tosin tuon olisi voinut päätellä edellisistä osista. Ei helposti kuitenkaan! :D

      Poista