Osa 6 ~ Paljon pelkoa

Heips!

Tervetuloa taas Ceulien seuraan! Toivon että tykkäätte tästä osasta! 

Osa 6 ~ Paljon pelkoa

Kuuman kesän jälkeen syksy alkoi myrskyisästi ja täysin yllättäen Sunset Valleyssä. Aallot löivät rantakivikkoon voimalla ja pärskeistä muodostui vaahtopäitä. Kova tuuli piti ihmiset mieluiten sisätiloissa, sillä eihän kukaan halunnut tuhota sateenvarjojaan. Syksyn lähestymisestä huolimatta sadetta ei vain kuulunut. Kesän kuivuus kellastutti ruohikot ja pudotti lehdet puista ennen aikojaan. Auringon paahtaessa ulkona kuului Ceulien tuvasta kinastelua. SItä oli kestänyt jo jonkin aikaa, mutta nyt se oli jatkunut jo muutaman päivän.

"MITEN SINÄ ET VOI KÄSITTÄÄ?", 

Isabella huusi avomiehelleen raivostuneena. Isabella ei voinut ymmärtää miksei hän olisi saanut kertoa Jessicalle. Tytöllä oli hänen mielestään oikeus tietää totuus. Vaikkakin hieman vääristelty.

Syyttävä etusormi kohosi osoittamaan Connoria rintakehään. "Jessica ymmärtää toisin kuin sinä", naisen ääni kantautui ulos talon ohuista seinistä. "En tiedä miten tämä on tapahtunut, mutta olen täysin varma, että SINÄ olet tulevan lapsen, kuten näiden kaikkien isä. Connor minä tiedän, ettei tämä ole mitenkään loogista, mutta sinun 

Isabella katsoi turhaantuneena kattoon ja antamatta suunvuoroa Connorille, ja alkoi taas huutaa. "Jessicalla on sinun keiju-geenisi ja minun ihonvärini, mikä tekee hänestä todella fiksun lapsen, hän ymmärtää asioita nopeasti ja oivaltaa milloin koitamme huijata häntä. Connor meidän täytyy ymmärtää se. Joelilla ja Janetilla ei ole minun ihonväriäni, mutta heillä todennäköisesti lääkärien mukaan on sinun geenisi. Emmekä voi mitä tuleva lapsi tuo tullessaan."

Isabellan hiljennyttyä hetkeksi Connor sai lopultakin puheenvuoron. "Isabella rakas", mies aloitti hiljaa katsoen rakkaansa kasvoihin huomaten nyrpistyneet piirteet ja ryppyjä naisen kasvoilla. "Minä uskon sinua, rakas, mutta haluan, että Jessicalle ei kerrota aivan kaikkea, hänen ei tarvitse tietää totuutta Janetista, eikä itsestään tai geeneistään, ainakaan vielä."

"ÄITI!" Jessica huusi yhtäkkiä huoneestaan keskeyttäen vanhempiensa riidan,  "Joelilla on joku ongelma!" Hymyiltyään väkinäisesti Isalle Connor lähti katsomaan mikä Joelilla oli hätänä. Hän nosti pikkuisen poikansa syliinsä ja katsoi tuota lempeästi. Miehen hyssytellessä Joelia, Jessica kohotti yhtäkkiä kätensä huoneeseen saapuneen äitinsä olkavarrelle. "Minä rakastan sinua äiti, vaikka mitä tapahtuisi." 

"Tietenkin, minäkin rakastan sinua kulta pieni."

"Mutta nyt, sinun täytyy lähteä kouluun. Kuulin Neiti Haggmanilta, että teillä on tänään paljon muuta kuin opiskelua, sillä hän palaa töihin äitiyslomansa jälkeen." Hymyillen Jessica lähti vaihtamaan vaatteitaan ja kohti uutta koulupäivää.

*******10 kuukautta myöhemmin*******

Eräänä aurinkoisen päivän aamuna Jessica heräsi isänsä ääneen. "Tietenkin saatte, teillä on meidän lupamme, vaikkemme itse olisikaan järjestäneet mitään suurempaa. Joel on allerginen maidolle, joten emme osta hänelle kakkua. Selvä, tietenkin, kuulemiin." Connor katsahti tyttäreensä ja hymyili. "Huomenta isä", Jessica kohottautui kyynärpäidensä varaan ja katsoi iloisesti jokeltelevaa veljeään. "Huomenta pikkuveikka", Jessica tervehti poikaa koulussa oppimallaan sanalla, niin kuin aina aikaisemminkin. "Soitin juuri sairaalaan, Janet ja Joel viettävät tänään syntymäpäiväänsä ja hoitajat päättivät järjestää Janetille juhlat", Connor kertoi laskiesaan vauvaikäisen poikansa kehtoon tuon silmien painuessa kiinni ja hymyili sitten Jessicalle. "Haluaisitko lähteä nyt puistoon kanssani?"

Myöhemmin samana iltapäivänä Connor Frio käveli hymyillen Joelin kehdon viereen. "Onneksi olit helppo lapsi pienenä", mies sanoi ja kumartui nostamaan poikaa kehdosta. "Kun siskosi ja tuleva sisaresi tulevat kotiin, saisit sinä jatkaa helppona olemista", Connor puheli Joelille ja hymyili pojan vain huitoessa pienillä käsillään mitään ymmärtämättä.

"Hyvää syntymäpäivää Joel! Hyvää syntymäpäivää Janet!" Isabella kuiskasi melkein ääneti sisäilmaan ja taputti pojalleen tuon siirtyessä kohti seuraavia koetuksia. "Hyvää syntymäpäivää!"

Surumielisyys kalvoi Isabellan sisintä ja tuska näkyi hänen silmistään. Raskaus oli venynyt jo yli kahdella kuukaudella, eikä tuleva lapsi antanut mitään merkkejä itsestään. Isabella oli todella huolissaan itsestään ja perheestään. Janetin tila oli äkkinäisesti huonontunut ja Joelin allergiat painoivat päälle. Jessicalla oli todettu ylivilkkaushäiriö ja Connor oli riidellyt taas kerran hänen kanssaan. Mikään ei ollut enää entisellään. 

Laskettuaan Joelin kehtoonsa Isabella katsoi huoneen ovelta tytärtään ja poikaansa. Noiden uni näytti niin suloiselta. Molemmat hymyilivät nukkuessaan, hymyilivät niin suloisesti, että Isabellalle tuli syyllinen olo. "Hyvästi rakkaat", Isabella huokaisi lähtiessään huoneesta. Hänellä oli vain 5% mahdollisuus saada terve lapsi , mutta vielä pienemmällä todennäköisyydellä hän selviäisi itse synnytyksestä. Pyyhkien kyyneleitä Isabellan oli aika lähteä sairaalaan, kuolemaan tai saattamaan uuden elämän maailmaan.

***

Katsellen ympärilleen raikkassa auringonvalossa Isabella hymyili. Hän hymyili aidosti ensimmäistä kertaa moneen viikkoon. Hän oli ollut niin huolissaan perheestään ja itsestään. Janet oli terve, niin terve kuin vakavasti sairas lapsi voi olla, Jessican ylivilkkaus oli ollut vain lievä ja sen uskottiin vahvasti menevän ohitse kasvamisen myötä. Joelin allergiat pysyivät, mutta Connorin kertoman mukaan poika suostui syömään mukisematta sen mitä sai. Sitten oli vielä Jean, Isabellan suurin ilonaihe. Täysin terve poika, joka vanhimman isosiskonsa tavoin kantoi lapsista ainoana äitisä ihonväriä. 

Isabella oli jo aikaisemmin päättänyt kävellä kotiin, kun oli saanut tietää pääsevänsä pois sairaalasta. Hän oli ollut niin onellinen selviytymisestään. Suru oli riipinyt Isaa sisältä. Hän oli mielessään hyvästellyt perheensä varmaan miljoonia kertoja ja nyt hän pääsisi kotiin! Kotiin! Isabella ei voinut uskoa sitä. Ulko-oven auetessa hiljaisuus oli valtava isku vasten Isabellan kasvoja sairaalan tasaiseen meteliin verrattuna. Hän laski kantokopan maahan ja juoksi Connorin syliin. Hän oli taas kotona!

Myöhemmin illalla Jessica kertoi kokemuksistaan sisarpuolelleen Maisielle. Nainen oli todella järkyttynyt kuulemastaan ja vaati nähdä Isabellan ja muun perheen mahdollisimman pian. Naureskellen sisarensa järkytykselle Isabella lupasi Maisielle varata aikaa tapaamiselle ja kääntyi katsomaan lattialla leikkiviä kaksosia ja sängyssään nukkuvaa Jeania. Jessica oli taas jossakin Connorin kanssa. Heistä oli tullut todella läheisiä ja he olivatkin jatkuvasti poissa. Isabellalla oli siis aikaa kaivaa tietokonelle skannatut kuvat esille. Kuvat, jotka hänelle oli jätetty ainoana muistona entisestä elämästään. Kuvia hänestä ja perheestään. Äidistä, Isästä ja Hendriettasta. Lyhyitä tekstejä hänen vanhempiensa tutkimuksista ja Hendriettan kirjoittama kirje tietokoneelle kopioituna. Kyynel vierähti aikuisen naisen poskelle ja sai Isabellan kauhistumaan. Hän ei nyt saisi muistella liikaa. Ei nyt kun kaikki alkoi mennä hyvin.

Isabellan mentyä nukkumaan Connor jäi vielä katselemaan televisiota. COnnorin nukahdettua sohvalle Jessica kävi sammuttamassa television ja huomatessaan vanhempiensa olevan täysin tiedottomia hän polki vihaisena jalkaansa lattiaan ja juoksi ulos talosta niin kovaa kuin ikinä pystyi. Vihaisena hän juoksi suoraan lempipaikkaansa, sairaalan ja koulun lähellä olevaan leikkipuistoon. 

Liukuessaan likumäkeä kolmatta kertaa alas Jessica tajusi hetken koittaneen. Hän juoksi pienen matkan päähän liukumäestä pois mahdollisten ohikulkioiden näköpiiristä. Jännitys kasvoi jatkuvasti nuoren tytön sisällä. Hän oli yksin. Edes vanhemmat eivät muistaneet hänen syntymäpäiväänsä.

Hymy ja onnellisuus vaihtui hämmennykseen Jessican kasvoilla tuon onnitellessa itseään. "Onnea Jessica!" tuo sanoi surumielisesti itselleen.

"Hyvää syntymäpäivää!"

Kotiin saavuttuaan Jessica kuuli kovaa huutoa sisältä, varmasti kaikki hänen nuoremmat sisaruksensa itkivät ja ainakin äiti huusi kovaan ääneen. "Mitä on tapahtunut?" Jessica kysyy hätääntyneenä vanhemmiltaan juostessaan nopeasti ilmiliekeissä olevan hellan ohitse turvaan polttavilta liekeiltä. Molemmat hänen vanhemmistaan ojentelivat kauhistuneina käsiään. 

"Joku unohti uunin päälle!" Isabella huusi kauhuissaan ja peitti kasvonsa käsillään liekkien hipoessa hänen kasvojaan. 

"Äiti!" muutaman sanan sairaalassa oppineen Janetin kirkas lapsekas ääni kantautui hätääntyneenä lastenhuoneesta. Isabella vilkaisi paniikissa Connoriin ja käänsi nopeasti kasvonsa kohti liekkejä. Polttavat lieskat nuolivat jo muita keittiökalusteita hellan ympärillä.

Jessica koitti siirtyä sisarustensa luokse, mutta liekit pakottivat nuoren naisen perääntymään nopeasti. Helpotuksesta huokaileva Jessica koittaa torjua päälleen tulevia liekkejä, "Se leviää ovelle päin!"

"Ottakaa lapset ja lähdetään täältä ennen kuin kotimme on mennyttä!" Isabella huutaa esikoiselleen ja Connorille nostaen kätensä päänsä ympärille. "Emme voi pelastua, jos jäämme tänne!"

Isabellan juostessa hakemaan lapsia Connor koitti sammuttaa suurinta liekkiä vaahtosammuttimella, jotta he pääsisivät ulos talosta. "Ei tuosta ole mitään hyötyä!" Jessica huusi isälleen rynnätessään hakemaan sisaruksiaan Connorin seuratessa nopeasti perässä.

"Miten meille nyt käy?" Jessica kysyi vanhemmiltaan heidän seistesään palavan talonsa ulkopuolella. Tuli oli levinnyt talon koko sisäosaan, mutta ulkoseinät olivat vielä kunnossa. Isabella ja Connor katsoivat huolestuneena kaikkia neljää lastaan. Jessicaa, Joelia, Janetia ja Jeania. 

Connor huokaisi ja avasi lopulta suunsa, "Meille ei käy kuinkaan, vähillä säästöillämme saamme varmasti ostettua uuden talon. Vakuutusrahoista saamme hieman lisää rahaa ja myymällä tämän tontin vielä lisää", mies selitti hiljaa perheelleen. "Jos meille jää rahaa saanko minä varata ajan stylistille?" Jessica kysyi varovaisesti ja hermostuneesti vanhemmiltaan, "Synttärilahjaksi."

Nyökätessään Jessicalle Joelin pään takaa Isabella hymyili, ainakaan tulipalo ei ollut järkyttänyt Jessicaa kamalasti. "Jos meille jää rahaa", hän lupasi ääneen katsoessaan palavaa taloa takanaan. "Jos"

Kaivaessaan puhelintaan yöpaitansa taskusta, Connor menetti itsehillintänsä alkaen itkeä. "Onneksi olette kaikki kunnossa", hän nyyhkäisi nostaessaan puhelimen korvalleen. "Tilaisitko taksin osoitteeseen Kesärannanpiha 15 ja yhdistäisitkö vakuutustoimistoon, kiitoksia." Hiljaisina muu perhe kuunteli Connorin puhelua ja asteli vakavana taksiin. 

Istuessaan autossa kohti tuntematonta Jessican ajatukset pysyivät tasan yhdessä asiassa. Millainen olisi heidän uusi kotinsa? Tuntuisiko se kodilta?

---

Kiitoksia taas lukemisesta! :D Seuraavassa osassa siis uusi talo ja paremmat kuvat Janetista ja Jessicasta ainakin. :) Mitäs piditte käänteistä? Tuli aika paljon informaatiota. Oliko liikaa?  Mulla on niin paljon suunnitelmia, mutten pysty kaikkia toteuttamaan, saattaa mennä vähn hankalaksi tajuta, saa kritisoida jos ei tajua! Koitan selitellä, jos tarvii! :D Mitäs luulette millainen talo ja onnistuuko elämä siellä? Oliko Isabella väärässä, järkyttyikö Jessica sittenkin? Sukupuu on nyt päivitetty luonteenpiirteiden osalta, joten sen saa käydä kurkkaamassa!

Pystyisittekö kolmeen kommenttiin? :)

Kiitos!