perjantai 24. toukokuuta 2013

Osa 3

Tässä osassa nyt sitten enemmän tekstiä, koska puolet kuvista katosi bittiavaruuteen. :D
Harmillisesti osan pituus nyt sitten vaan 20 kuvaa! 
Pikemmittä puheitta, nauttikaa! 
-----------------------
Osa 2#




(Nämä tapahtumat on sitte muutama viikko ed. osan tapahtumien jälkeen. Noi on sit tapaillu iltaisin yms.. :D)
Isabella nosti kätensä päänsätaakse ja haroi hiuksiaan miettien. Miksi ihmeessä hän oli vaihtanut uraa, juuri kun sai soiton entiseltä työpariltaan. Hän oli saanut ylennyksen ja kaipasi seuraa yhteen tutkimukseen. Pyyntö kertoi selkeästi, että Janica oli nähnyt Isabellassa mahdollisuuden, muttei vielä ollut saanut tietää tuon eroamisesta.




Lukutoukkana Isabella rakastaa kirjoja ja jatkuvasti on nenä kiinni kirjassa. Kirjojen takia naisen puutarhakin oli päässyt pahasti heitteille. 'Mutta mitäpä tuosta, korjaan myöhemmin', Isabella ajattelee aina astellessaan puutarhantyngän ohitse. Kunnolla nukutun yön jälkeen Isa nousee taksiin ja heti aamusta on lähdössä kirjastolle.



 Matkalla kirjastoon ulkona paistoi aurinko, mutta jo ennen perille pääsyä aurinko meni pilveen ja varjosti koko Sunset Valleyn, joka normaalisti on nimensä mukaisesti aurinkoinen. Asteltuaan sisään Isabella huomaan jokseenkin tutun selän. "Connor!", Isabella hihkaisee mielissään ja nostaa kätensä ylös.



Connorin tapaaminen piristi Isabellan päivän selkeästi ja pian nuo olivatkin hempeilemässä pihalla. "Anna minun edes halata sinua", Isabella vinkuu ja lopulta saa lempeän halauksen vanhemmalta Frion veljeksistä. "Minun täytyy kertoa sinulle jotakin", Isabella huokaa pienesti miehelle ja katsoo tuon silmiin. "Sain keskenmenon." Connorin pettyneestä ilmeestä Isabella arvasi miehen olevan todella rakastunut häneen. "Lääkäri vahvisti ajatukseni eilen illalla."


Kun Connor myöhään illalla lähti Isabellan luota, havahtui nainen ovikellon soittoon. 'Juurihan Connor lähti' Isa ajattelee tyynesti ja huomaa pihalla nuoren naisen, nunnan puvussa. "Samantha?" Isabella kuiskaa, kurkistettuaan varovasti teinin hupun alle. "Isa-täti" Samantha hymyilee ja kertoo tarinan siitä miten sai päähänsä lähteä luostariin. "Näkemiin" Sam vilkuttaa hyvästiksi juostessaan polkupyöränsä luokse. "Uskomatonta" on Isabellan viimeinen sana ennenkuin tuo kaatuu maahan tajuttomana. 


Pian Isabellan herättyä pahoinvointiin tuo ryntää pieneen mökkiinsä sisälle ja päästää kaiken ulos lukittuaan pytyn vieressä olevan ulko-oven. "Helvetti, mikä mulla on?" Isa hermostuu. "Pyörtyilen ja oksentelen. Tämä ei ole normaalia."




Tehtyään itselleen illallista Isabellan puhelin alkaa soida työtasolla. 'Kuka ihme...?' Isabella ajattelee ja nostaa luurin mitään sanomatta korvalleen. "Hei Isabella, minä täällä" Konian (Nokia) puhelimesta kuuluu tuttu ääni joka nostaa hymyn Isan huulille. "Hei Connor." Isabella punastuu ja on samassa valmiina lähtemään keskuspuistoon iltakävelylle. "Tietenkin!"




Connor oli hetken joutunut odottamaan, sillä Isabellan taksi oli pahasti myöhässä. Isabella henkäisee nähdessään Connorin, sillä tuon kauniin vihreät keijunsiivet hohtavat hämärtyvässä illassa. Connor tarttuu oitis Isabellan käteen ja supisee hiljaa jotain palavasta rakkaudesta. 


Isabella katsoo rakkaansa silmiin alta värjättyjen kulmiensa. "Alettaisiinko seurustelemaan?" Connor kysyy yhtäkkiä ja saa Isabellan punastumaan. "En voi olla hetkeäkään erossa sinusta, ja haluaisin virallistaa tämän" Connor selittää vaivihkaa kuiskaten Isan korvaan. 


Yhtäkkiä Connorin jo luullessa Isabellan antavan rukkaset Isa nojautuu eteenpäin ja antaa ensisuudelmansa Connorille. "Rakastan sinua!" 


Pari tilasi nopeasti taksin ja ajoi Isabellan asunnolle Sunset Valleyn kukkulan päälle. Matkan aikana vaihdettiin useampi suudelma ja taksissa istuttiin sylikkäin. Taksikuskikin vilkuili vaivihkaa takapenkkiläisiä pudistellen päätään. Kotona pari vaihtoi pyjamat päälleen ja Isabella alkoi paistaa lettuja illalliseksi.


Letut olivatkin hyvän makuisia, ja Isabella söikin hänet yllättäneeseen nälkään suurimman osan letuista. "Onko hyvää?" Connor virnuilee taustalta. "Mmm...mmm" Isabella mumisee suu täynnä kermavaahtolettuja. 


Astiat tiskattuaan Isabella astelee Connorin eteen ja alkaa puhua tuolle ihan puutaheinää. "Tiesitkös muuten, että ruoho on vihreää ja että aurinko paistaa maailman parhaat letut. Saako moottoritiellä peruuttaa? Saanko mä mennä etsimään salamoita?" Connor katsoo Isaa myötätuntoisesti hymyillen. "Jospa menisit nyt nukkumaan?"


Isabella painuukin nopeasti pehkuihin ja nukahtaa heti. Naisen unessa pyörii pieniä jalkoja ja aivan Connorin näköisiä lapsia. Suloisia poikia ja tyttöjä. Unessaan Isabella pukee vaaleanpunaiselle lapselle ensikengät. Connorin vartioidessa unta Isabellan huulille nousee lempeä hymy.

--- 2 kuukautta myöhemmin---



Isabellan jo valmiiksi vähän tiukat vaatteet puristavat ilkeästi mahasta. Nainen uskaltaa yksin ollessaan kaivaa vaa'an esiin ja punnita itsensä. "VIISI KILOA!" Isa huudahtaa tajutessaan painonsa noussen roimasti. Isabella nolostuu ja heikko puna kohoaa tuon poskille. Aina niin hoikalle naiselle tämä tuli yllätyksenä. Eihän ennen keskenmenoa kertyneet raskauskilot voi olla niin suuria!



Sängyllään maatessa Isabella odottaa luokseen muuttanutta Connoria töistä. Isa lukee hymy huulillaan vanhaa romanttista klassikkoa, Romeoa ja Juliaa. Vanhahtava teksti vilisi sekavana Isabellan silmien editse. 


"Sinä tulit!" Isabella huutaa kuullessaan oven käyvän. Connor ryntää suutelemaan avopuolisoaan ja katsahtaa Isan vaatetusta. Normaalisti tuon päällä oleva raidallinen mekko on vaihtunut löysään paitaan ja ruskeisiin farkkuihin. "Oletko kunnossa?" mies kysyy heti ensimmäisenä irtauduttuaan Isabellasta pitkän suudelman jälkeen. 


Isabella vaihtaa nopeasti mekon päällensä ja irvistää. "Katso nyt" Isa valittaa, "Se puristaa mahasta" Connor painaa korvansa Isabellan poskeen ja kun Isabella kuiskaa jotakin miehen korvaan, Connor hämmentyy ja tuon silmäkulmasta tipahtaa kyynel.


Onnellisena pari lähtee Connorin työsuhdeetuna saadun auton kyydissä kohti SVKS:sää, Sunset Valleyn Keskussairaalaa. Jännittynyt Isabella istuu yhä hämmentyneen Connorin vierellä katse suunnattuna kohti tulevaa.


Viiden tunnin odotuksen jälkeen osaston E huoneesta 2410 kuuluu vaimea rääkäisy ja sairaanhoitajien onnitteluja. Isabellan rintaa vasten painetaan pieni vaaleanpunainen käärö. Connor katselee ylpeänä keskosena syntynyttä esikoistaan. "Mutta entä keskenmeno?"

-----------

Mitä käy!? Kiitos, jos vaivauduit lukemaan! Kommentit on todellakin nyt tärkeitä mulle! Toivon, että tykkäsitte ja mieluusti otan vastaan kritiikkiä! Mitä veikkaatte, mitä on tapahtunut? Millainen on esikoinen? Tyttö vai poika, normaali vai vaaleanpunainen? Veikkauksia kehiin, ja vastailkaas, myös ed postauksen kysymyksiin! :D 

Kiitos ja kumarrus kaikille!



5 kommenttia:

  1. Oho, eikö Isabella sitten saanutkaan keskenmenoa? :o
    Olipa pienokainen kumpaa sukupuolta ja minkä värinen tahansa, olen varma, että on ainakin suloinen! :)
    Tykkäsin toisen kuvan mielenkiintoisesta kuvakulmasta. Ihanat rannekorut muuten! :D
    Jajaja tosi kiva osa. :>

    -banssu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommntista! Ja kiva kun tykkäät! :) Rannekorut tuli kun latasin simejä storesta ja exhangesta(mitenkirjotetaankaan), enkä muista yhtään kenen mukana... Mutta kiitokset kun jaksat kommentoida ja lukea!

      Poista
  2. Uusi osa Flynneillä! 8)

    -banssu

    http://lcflynn.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. kiva :)) ehkä voisit Isabellan tunteita yms. kuvata enemmän. taisiis, ensisuudelma - siitä olisi voinut kirjoittaa enemmän, miltä Isabellasta tuntui, ja mitä päässä pyöri. mut joo muuten tosi kiva :)
    ja menin vähän sekasin, mut varmaan sen takia, kun ne sun kuvat hukku jonnekin... :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttu, sä oot paras! :D

      Pitäis varmaa joo kuvata tuntei, mut en aatellu, et ois kaikkitietävä kertoja, ku en osaa sellasella kirjottaa... kertjoa tietää sitä sun tätä mut njääh... :D
      Uskon et menit sekasin, mä meen aina välil itekki... xD

      Poista