Osa 25 ~ Riita

Twinbrookissa oli kesä. Kukat kukkivat ja puut olivat kauniin vihreitä. Linnut lauloivat kauniisti ja kaikki nauttivat kesälomastaan. Ainoastaan ne harvat ihmiset, jotka joutuivat olemaan töissä olivat onnettomia. Kesä oli kauneimmillaan, eikä syksyä ja koulun alkua haluttu edes ajatella.

"Mutta Joel! Hän on ollut siellä jo ties kuinka kauan!" Jessican ääni kaikui tyhjässä olohuoneessa. Joel loi sisareensa välinpitämättömän katseen. "Jessica rakas, lakkaa välittämästä. Evalla on vain ikävä äitiään ja kotia Delluksella. Hän käy nyt varmasti läpi sitä, mitä sinä kävit tänne tultuasi lävitse", Joel pudisti päätään ja laittoi käden taskuunsa.

Jessica raivoistui. Hän ei ollut valmistautunut palaamaan ajassa taaksepäin. "Aivan, kun sinulle ei vielä ehditty kertoakaan!" Joel hätkähti taaksepäin huomatessaan sisarensa silmiin nousevan raivon. "Minulla", Jessica piti tauon. "Minulla ei ollut aikaa surra lähtöä. Minulla ei ollut aikaa ikävöidä teitä! Janet ei selvitynyt avaruusmatkasta aivan vammoitta", Jessican silmät leiskuivat vihaa. "Miten niin?" Joel näytti hämmentyneeltä. "Mitä sinä tarkoit--" "Janet makasi puoli vuotta tajuttomana sairaalassa! PUOLI VUOTTA! Kävin hänen luonaan joka ikisenä päivänä. Puhuin hänelle, lauloin hänelle ja toivoin parasta. Isän sairastumisen jälkeen en osannut edes kuvitella elämääni ilman teitä. Lohduttauduin siihen ajatukseen, että edes Janet olisi jatkossa luonani, kanssani", Jessica veti henkeä, mutta jatkoi antamatta Joelille mahdollisuutta puhua. 

"Miten sinä voit edes kuvitella, että Eva käy läpi saman, kuin minä kävin?" Joel nosti kätensä ilmaan rauhoitellakseen siskoaan. "Jessica olen pahoillani, mutta voisitko sinä hänen kummitätinään puhua hänelle?" Joelin katse ja ajatus siitä, että hän oli tytön kummitäti, sai Jessican leppymään hieman. "Minä puhun hänelle." Hiljainen hetki, jonka aikana Jessica kääntyi ympäri. "Mutta ainoastaan, koska hän tarvitsee nyt naista rinnalleen."

Eva istui huoneessaan, tai siinä huoneessa, jonka edelleen jakoi isänsä, setänsä ja serkkunsa kanssa. Hänen tummansininen kissapehmolelunsa nojasi vasten vasenta jalkaa ja lohdutti tyttöä. Eva oli kuullut isänsä ja tätinsä välisen keskustelun, mikä oli saanut hänet vielä surullisemmaksi. Ei hän ollut tiennyt, että Janet-täti oli maannut puoli vuotta sairaalassa. Puoli vuotta kuulosti Evasta niin kovin pitkältä ajalta.

Huoneen ovi avautui ja Jessica asteli sisään sanomatta sanaakaan. Hän käänsi katseensa veljentyttäreensä ja pudisti päätään. Eva näytti masentuneelta ja tässä perheessä Jessica jos kuka tiesi, miten masentunutta pitäisi käsitellä. "Eva?" Jessica kuiskasi hiljaa tytön nimen. "Saanko tulla?"

Eva nosti päätään ja nyökkäsi. Jessica nosti hymyn huulilleen ja astui sisään huoneeseen sulkien oven perässään. Hän pysähtyi Evaa vastapäätä, hymyili ja kuiskasi veljentyttärelleen: "Puhu minulle. Tiedän, että se auttaa", Jessican ääni oli edelleen hiljainen ja rauhoitteleva. Eva pyyhkäisi poskelleen levinnyttä meikkiä ja huokaisi syvään. Jessica istuutui alas matolle ja antoi Evan keräillä sanoja. "Minä... minun on vaikeaa olla täällä ilman äitiä. Minun on häntä ikävä. Haluaisin vain, että hän..."

Evan sanat hukkuivat yhtäkkiä alkaneen metelin vuoksi. Idan ääni kaikui talossa, kun hän huusi kiukkuisena serkulleen. "Siitäs sait! Nyt sä ainaski tiiät, ettet enää syö mun karkkeja!" Estellan nyyhkytys kuului vaimeana Idan hiljennyttyä hetkeksi. Jessica pyysi Evalta anteeksi, mutta hiljainen anteeksipyyntö ei tavoittanut tytön korvia, sillä Ida alkoi taas huutaa. "Et sä voi vaan ottaa mun suosikkia! Ne oli mun karkit!"

"Mitä ihmettä täällä tapahtuu?" Gaston riuhtaisi Jessican ja Estellan huoneen oven auki. Tytöt olivat olleet huoneessa leikkimässä Estellan nukketalolla aivan rauhassa, kunnes Estella oli napannut karkkipurnukastaan karamellin. "Ida löi!", Estellan silmissä oli kyyneleitä ja hän oli painanut molemmat kätensä vasenta poskeaan vasten. Ida murjotti vieressä ja katsoi setäänsä uhmaten.

"Se karkki oli mun suosikkimaku! Ja se oli viimeinen!" Ida huusi edelleen täyttä kurkkua ja sanojensa vakuudeksi tönäisi serkkuaan nyrkiksi puristetulla kädellään. Estella horjahti, mutta pysyi pystyssä ja hänen poskelleen valui kyynel. Gaston avasi suunsa ja oli juuri torumassa Idaa, kun tämä jatkoi: "Nyt se vuodattaa krokotiilinkyyneleitä!" Idan ivallinen ääni sai toisen kyyneleen valumaan Estellan poskelle.

Hetken verran koko talossa vallitsi painostava hiljaisuus. Karkkipurnukka, josta tytöt olivat tapelleet oli kaatunut kumoon ja sieltä oli pudonnut matolle paperipäällysteisiä kermakaramelleja, jotka olivat olleet purkissa päälimmäisinä. Ne oli tuotu tuliaisina Dellukselta. Estella pyyhki kyyneleitään, mutta nosti molemmat kätensä takaisin punottavalle poskelleen.

"Ida, ne karamellit olivat alunperinkin Estellan, eikä sinulla ollut edes lupaa syödä niitä. Isäsi on kieltänyt sinua syömästä karkkia viikolla. Estella oli kiltti, kun antoi sinulle karkkejaan." Gastonin ääni oli toruva ja hänen ilmeensä oli vielä ääntäkin vihaisempi. "Muttakun --", Ida aloitti, mutta joutui vaikenemaan Gastonin alkaessa uudelleen puhua.

"Tästä päivästä lähtien sinä olet kotiarestissa. Et saa käydä ulkona muuta kun aikuisen seurassa ja autat kotitöissä aina kun siihen on tarvetta", Gaston piti tauon ja odotti Idan vastaavan jotakin. Tyttö näytti kauhistuneelta, sillä hän ei ollut tottunut tällaiseen. Isä ja Joel-setä ja Emma-täti olivat aina tehneet kaiken hänen puolestaan kotona Delluksella. Hän ei edes osannut hämmästykseltään kiinnittää huomiota siihen, että Janet-tädin mies komensi häntä, eihän hänellä ollut Idan tekemisiin mitään sanomista. "Arestisi jatkuu niin kauan, että teette sovinnon Estellan kanssa."

Talo hiljentyi. Kukaan ei enää sanonut mitään ja Gaston sulki makuuhuoneen oven poistuessaan sieltä. Hän asteli keittiöön, johon Janet ja Jean olivat valmistelleet päiväkahvipöydän. Jessica istui jo pöydän ääressä ja katsoi surullisen oloisena lasten luota palaavaa Gastonia. "Meidän täytyy varmaankin keskustella", olohuoneesta saapuva Joel huokaisi hiljaa.

"En usko, että voimme asua näin loputtoman kauan. Estella ja Ida riitelevät nyt jo, ja Eva mankuu omaa huonetta. Hän ei pidä siitä, että joutuu asumaan isänsä ja setänsä kanssa samassa huoneessa", Joel piti tauon, jonka aikana nosti jalkansa pöydän päädyssä olevan tuolin pienalle.

Jessica naputti hiljaa kahvilautasensa reunaa. "Mielestäni teidän ei pitäisi lähteä. Estellalle ja varmasti Idalle ja Evallekin tekee hyvää tutustua sukulaisiinsa. Kukaan heistä ei ole vielä pystynyt käsittämään sitä, että on muitakin sukulaisia kuin ne, joiden kanssa he ovat tähänastisen elämänsä olleet", Jessica lopetti lautasen naputtelun ja antoi katseensa kiertää jokaisen pöydän ympärillä olevan kasvoissa. "Haluaisin, meidän kaikkien vuoksi, että asuisitte täällä ainakin siihen asti, että Ida ja Estella saavat koulun aloitettua syksyllä ja sopetutuvat kouluelämään."

Vaivaantunut hiljaisuus laskeutui keittiöön. Kaikki vain tuijottivat eteensä ja pohtivat asiaa. Jessican ehdotus oli hyvä ja perusteltu. Kaikki pystyivät ymmärtämään pointin. "No?" Jessican kysymys sai muut havahtumaan takaisin tähän päivään.

Janet ja Jean nyökkäsivät. Joel näytti miettivältä ja Gaston kääntyi vaimonsa puoleen. "En ole niin varma tästä", hän puhui hiljaa, mutta kaikki huoneessa olevat kuulivat hänen sanansa. "Meitä on täällä todella monta, enkä halua että me aikuiset riitaannumme keskenämme. Se ei olisi kenenkään edun mukaista." Jessica nyökkäsi merkiksi siitä, että ymmärsi kyllä Gastonin pointin.

Joel käänsi katseensa Gastoniin ja katsoi tätä pistävästi. Hän oli aiemminkin selkeästi ilmaissut, ettei erityisemmin pidä Janetin aviomiehestä. Hänen mielestään mies ei ollut Janetille hyvä, mutta pystyi hyväksymään kaksoissisarensa valinnan. Jessican kanssa keskusteltuaan hän oli vakuuttunut siitä, että Gaston oli hyvä ihminen, eikä ikinä haluaisi mitään pahaa rakastamalleen naiselle. Joel päätti tällä kertaa vain nyökätä muiden mukana.

Jean oli tähän asti vain istunut hiljaa, mutta nyt hän karaisi kurkkuaan ja avasi suunsa sanoakseen jotakin. "Jos tehdään niin, että me olemme täällä siihen asti, että tytöt aloittavat syksyllä koulun. Ida ja Estella ensimmäisen luokan ja Eva kahdeksannen luokan. Silloin meillä on jo talo ostettuna ja muuttovalmiina täällä Twinbrookissa", Jeanin pitämän tauon aikana kaikki nyökkäsivät hyväksyvästi. "Jos tämä on sovittu, voisimmeko alkaa syödä tätä herkullisen näköistä mansikkapiirakkaa?" Kaikki nauroivat ja kiristynyt tunnelma oli tiessään.

Jessican ja Estellan huoneessa oli pidetty mykkäkoulua, jonka päätteeksi tytöt olivat sopineet riitansa. Ida halasi Estellaa sovinnon merkiksi. Estella oli onnellinen, sillä Ida oli päättänyt tehdä sovun näin nopeasti. Ida sen sijaan suunnitteli seuraavaa siirtoaan luottaen siihen, että hänen hyväuskoinen serkkunsa nieli anteeksipyynnön.

---

No voi vitsit. Mitä Ida oikein menit tekemään?

Pahoittelut piiiiitkästä tauosta. Tämä osa taitaa olla vaan välissä ja piiiitkä tauko jatkuu. Voi myös olla, että pian tapahtuu jotain lisääkin. En tiedä. Pahoittelen silti pitkäksi venähtänyttä taukoa. 

Irvikselle tuhannet kiitokset poseista, jotka näkyvät kohtauksessa, jossa Gaston selvittää tyttöjen riitaa. Kiitos näistä kaikista kolmesta posesta! 

Heittäkää kommentilla. Risuja ja ruusuja, ihan mitä vaan.

Kiiy