Osa 22 ~ Huoli

Lumentulo ei lakannut hetkeksikään. Twinbrookissa oli päivisinkin vaikea nähdä eteensä ja liikkua, saatika sitten öisin pimeässä. Meteorologit olivat ennustaneet jopa vuoden mittaista talvea, ja nyt näyttikin siltä, että sellainen olisi tulossa. Matalapaine taisi pitää Twinbrookin lähistöstä.

Jessica istui kylpyammeessa ja pesi huolellisesti vartaloaan. Hänen ajatuksensa harahilivat aiheesta toiseen, mutta pieninkään ajatus ei tavoittanut hänen pientä tytärtään. Jessica hieroi jalkaansa huokaisten syvään. Hänen olisi pakko saada maalata. Purkaa kaikki ajatukset valkoiselle kankaalle. Maalata pitkin vedoin ja tummilla väreillä. 

Jessica kohotti katseensa ja hänen kätensä liike pysähtyi. Hän raotti huuliaan tytön alkaessa itkeä viereisessä huoneessa. Jessica ei voisi maalata. Hän ajattelisi tyttöä. Jokainen ajatus päättyisi aina tyttären ajatteluun. Ja silloin hänen pitäisi ryhdistäytyä ja ottaa tyttö syliinsä. Jessica ei pystyisi siihen. Hän ei enää pystyisi vastustamaan kiusausta.

Jessica sääikähti ajtuksiaan ja laski katseensa alas. Ei hän pystyisi siihen. Tyttö ei ollut hänen. Janetin piti huolehtia tytöstä. Hän ei ollut halunnut lasta. Ei ikinä. Ja nyt hänellä oli tytär. Ei. Tyttö ei ollut hänen omansa. Janet oli tytön äiti. Jessica alkoi taas hieroa reittään saippuaisilla käsillään. Hänen olisi vain parasta unohtaa koko lapsi.

Jessica nousi kylvystä Gastonin koputettua neljännen kerran oveen. Jessica oli saanut taas olla aivan yksin. Gaston ei välittänyt Jessican tekemisistä, vaan huolehti lapsesta Janetin ollessa töissä. Jessica sai tehdä mitä lystäsi ja nytkin mies oli antanut Jessican maata kylpyammeessa kolme tuntia putkeen.

Vaihdettuaan pikaisesti vaatteensa Jessica asteli hitaasti huoneeseensa. Katsomattakaan valkoiseen kehtoon huoneen toisella laidalla hän käveli kohti sänkyään ja tuijotti huoneen nurkassa olevaa viherkasvia. Jessica hengitti syvään ja huokaisi raskaasti.

Kääntämättään katsettaan kasvista Jessica jatkoi itsepäisesti matkaansa kohti sänkyään. Välittämättä lapsen uudelleen alkaneesta itkusta. Silmääkään räpäyttämättä Jessica suoristi tunikansa helmaa ja pyöräytti silmiään. Mitä tuo lapsi edes teki Jessican huoneessa. Miksei Janet pitänyt sitä omana riesanaan?

Istuessaan sängyllensä Jessica hymyili hieman. Hän rakasti sänkynsä päiväpeitettä ja sen näkeminen vei naisen ajatukset aiva aivan muualle, pois tästä todellisuudesta. Pohjoisiin metsiin, jossa hän oli aina halunnut käydä. Kehdosta kuuluva lapsen itku tunkeutui väkisinkin Jessican ajatuksiin haihduttaen saman tien hymyn hänen kasvoiltaan. 

Jessica istui sängyn reunalle ja käänsi katseensa vastakkaiseen seinään. Hän heilautti jalkansa sängylle ja haukotteli. Ovi kolahti eteisessä, mutta Jessica ei osannut sanoa, menikö joku ulos vai tuloko joku sisälle? Lapsi hiljeni taas hetkeksi, kuten aina oven kolahtaessa takaisin kiinni. Se taisi vaistota, että joku saattaisi tulla antamaan sille ruokaa. 

Jessicaa ei talossa liikkuja kiinnostanut, Hän oli painanut silmänsä kiinni ja nukahti vaatteet päällään pehmoisen päiväpeitteen päälle. Lapsi alkoi taas itkeä nälkäänsä, mutta korvia vihlova ääni ei hätkähdyttänyt Jessicaa hereille. 

Kun Janet alle minuutin kuluttua saapui Jessican huoneeseen, oli vanhempi nainen jo kierähtänyt mahalleen nukkumaan. Vetäessään vilttiä pois tytön päältä Janet huokaisi hiljaa. Hän oli huolissaan sisarestaan. Jessican käsi kolahti yöpöytää vasten ja sai Janetin kääntämään katseensa Jessicaan. Rauhallinen tuhina kuitenkin kertoi Jessican nukkuvan edelleen sikeästi, ja hiljaa hyräillen Janet nosti siskonsa tyttären pois kehdosta käsivarsilleen. 

Painaessaan tytön rintaansa vasten Janet sulki silmänsä ja hyssytteli yhä kitisevää tyttöä. Niin pieni ja viaton ei Janetin mielestä ansainnut tällaista kohtaloa. Lapsen pitäisi saada äitinsä hoivaa tätinsä sijaan. Hiljaa itseään keinutellen Janet sai vauvan hiljaiseksi.

Haettuaan keittiöstä korvikemaidon Janet tajusi, ettei töistä tullesaan ollut edes vaihtanut työvaatteitaan pois päältään. Hänen uusin roolihahmonsa oli yliopiston riehakasta opiskelijaelämää elävä kuvataiteiden opiskelija, joka repuutti kursseja vain koska oli aina järjestämässä bileitä. Janet oli edennyt urallaan nopeasti ja hänet huomattiin jo melko usein, jos hän oli kävelemässä kaupungilla.

Tyttö Janetin sylissä joi ahneesti äidinmaidonkorviketta, hän ei ollut saanut ruokaa sitten aamun, ja nyt kello oli jo melkein kolme. Janet mietti lasta syöttäessään, miksei Gaston voinut ruokkia lasta tai vaihtaa vaippoja. Ehkä miehellä oli vielä totuteltavaa pieneen lapseen. Gaston oli perheensä ainoa lapsi, eikä hänellä ollut nuorempia serkkuja. Janet toivoi, että Gaston tutustuisi lapsen kanssa elämiseen, sillä Janetin hartain toive olisi saada oma lapsi. Nimenomaan Gastonin kanssa.

Tyttö sai maidon juotua ja Janet jäi pitämään häntä vielä sylissään, Pienokainen ei selvästikään saanut tarpeeksi hellyyttä, sillä vain ne muutamat hetket pitkin päivää kun Janetilla oli aikaa olla lapsen kanssa olivat normaalisti todella lyhyitä. Janet käänsi katseensa taas sisareensa. Jessica näytti niin haavoittuvaiselta maatessaan sängyllään.

Janet käänsi katseensa taas tyttöön sylissään ja alkoi etsiä sisarensa kasvonpiirteitä lapsen kasvoista. Tytön silmien sulkeutuessa, Janet kuitenkin luovutti ja päätti miettiä asiaa myöhemmin. Tytön syntymäpäivätkin olivat tulossa muutaman kuukauden kuluttua. Ehkä lapsi olisi vuoden ikäisenä jo tarpeeksi vanha, että hänestä voisi löytää samaa näköä Jessican kanssa. Vai olisiko tyttö enemmän isänsä näköinen?

Tytön alkaessa tuhista rauhallisesti, Janet laski hänet kehtoon ja peitteli silittäen samalla lapsen päätä. Ulkona lumentulo oli hetkeksi lakannut, mutta viiltävän kylmä viima ja kirpeä pakkanen pitivät ikkunat kuurassa. 

Jessica nosti kätensä takaisin sängylle, muttei herännyt Janetin laittaessa ovea perässään kiinni. Nyt naisella olisi aikaa puhua Gastonille. Hiljaa astellen kohti olohuoneen sohvaa Janet pyyhki kyyneleen pois silmänurkastaan.

Janet lysähti sohvalle istumaan ja painoi päänsä alas nyrkkiin puristettujen kämmenten varaan. Gaston kuunteli tarkasti yhä edelleen samanlaista säätä lupailevaa säätietoitusta, jonka karismaattinen juontaja Pekka Sadekuuro pahoitteli tilannetta ja kehotti simejä välttämään ulkona liikkumista niin paljon kuin mahdollista. 

Kun uutiset loppuivat, Gaston käänsi katseensa yhä paikoillaan istuvaan Janetiin. "Onko kaikki hyvin?" Hänen äänensä oli hiljainen, sillä mies oli varma, että Jessica ja tämän tytär nukkuivat. Hellämielinen Gaston ei halunnut herättää kumpaakaan.

"Minä pelkään Jessican puolesta. Ja lapsen puolesta", Janet huokaisi ja pienen tauon jälkeen hän jatkoi: "Entä, jos Jessica ei missään vaiheessa pysty huolehtimaan tyttärestään?"

Gaston käänsi katseensa pois miettiäkseen. Hän mykisti television äänet ja sulki hetkeksi silmänsä nauttien hiljaisuudesta. 

Myös Janet sulki silmänsä ja toivoi parasta. "Jos Jessicalla on synnytyksen jälkeinen masennus, se ei ainakaan ole kovin vaikea. Jessica pystyy kuitenkin tekemään itse jokapäiväiset askareensa. Ainoastaan lapsi on hänelle vaikea asia. Hän ei ehkä pysty hyväksymään sitä tilannetta, että lapsi on oikeasti hänen."

"Mitä tarkoitat?" Janetilla meni jonkin aikaa sisäistää Gastonin sanat. 

"Jessican masennus ei ole niin paha, että se tarvitsisi lääkitystä ja saattaa mennä itsellään ohi jonkin ajan kuluttua", Gastonin sanat saivat Janetin kurtistamaan kulmiaan.

"Gaston, mitä sinä sanoit?" Janet kohottautui istumaan ja käänsi katseensa mieheensä. "Sanoitko sinä, että Jessican tila menee aikanaan ohi?"

"Saattaa mennä. En minä ole lääkäri, en tiedä varmasti." 

"Gaston! Rakastan sinua!" Janet tajusi liian myöhään huutaneensa ja molemmat aikuiset olivat hetken hiljaa varmuuden vuoksi, ettei tyttö vain heräisi meteliin.

Gaston nousi myös istuvampaan asentoon ja käänsi katseensa kihlattuunsa. "Janet älä innostu liikaa!" Gaston naurahti väkinäisesti ja huokaisi hiljaa nähdessään kyyneleet Janetin kasvolla.

Janet kohottautui noustakseen ylös, mutta Gaston esti sen tarttumalla naisen käsivarteen. "Janet onko kaikki hyvin?" Mies kysyi huolestuneesti. "On", Janetin kuiskaukseen sekoittui naurua. 

Gaston ja Janet nousivat seisomaan ja Gaston kiersi käsivartensa onnesta nyyhkyttävän kihlattunsa ympärille. "Minä rakastan sinua Janet."

"Olen varma, että kaikki järjestyy kyllä."

---

Yääh en osaa sanoa mitään! Haluisin vaan päästä julkasemaan seuraavan osan, mut en jaksa kirjottaa sitä. Koska sen jälkeen osassa 24 saadaan tutustua uusiin hahmoihin, enkä jaksa odottaa niiden näyttämistä teille! Haluun et tutustutte mun rakkaisiin! :3

Osat on nyt erillisellä sivulla tuolla yläpalkissa. Sieltä löytyy myös teaserina seuraavan osa nimi. :) Mitä mieltä tästä?

Mitä mieltä olitte osasta ja mitä luulette seuraavaksi tapahtuvan? :D Villejä veikkauksia? Kuka on tämänhetken päähahmoista suosikkisi? Miksi?

Seuraavaan kertaan,

Kiiy