lauantai 5. huhtikuuta 2014

Osa 15 ~ Kaupungilta saatu lahja



Twinbrookiin oli saapunut syksy, joka tänä vuonna oli kummallisen sateinen. Cinderellan kertoman mukaan näin paljon oli satanut viimeksi melkein sata vuotta sitten. Tutkijat arvelivat, ettei luonto pystyisi selviämään tällaisesta sademäärästä.



Jessica istui Janetin sängyn vierellä sairaalassa. Naisen pikkusisko oli jo täysin parantunut ja tänään hän saisi viedä sisarensa kotiin seitsemän sairaalassa vietetyn kuukauden jälkeen. Vihdoin seitsemän kuukauden jälkeen Jessica saisi esitellä sisarelleen kodin, eikä hänen tarvitsisi enää asua yksin neljälle tarkoituetussa asunnossa.



Jessica oli tuonut mukanaan vaatteita ja meikkejä, joita Janet oli pyytänyt. Sairaalavaatteet oli viikattu sairaalavälineistä tyhjennetylle pöydälle. Janet katsoi sisartaan tyynesti, vaikka hänen sisällään myllersi. Janet oli aivan innoissaan päästessään pois sairaalasta. Ainoa esine, jonka Janet lapsuudestaan muisti oli Toniksi nimetty nalle, jota nainen nytkin rutisti tiukasti. Jessica katsoi siskoonsa hymyillen, kuin kysyen oliko tuo valmis lähtemään. Janet nyökkäsi epävarmasti ja lähti seuraamaan sisartaan.



Sairaalan pimeällä käytävällä Jessica kääntyi vielä varmistamaan Janetin olevan todellakin valmis poistumaan sairaalan steriilistä ympäristöstä. 


He saapuivat kotiin auringon jo laskettua. Jessican esitellessä taloa alkoi taas sataa ja pihalle jätetyt pyykin kastuivat uudestaan. Kumpikaan naisista ei välittänyt asiasta, sillä he riemuitsivat Janetin kotiinpääsyä ja sitä, että kaikki oli kunnossa. Heillä ei ollut ongelmia, kaikki oli hyvin.

***
kuukauden kuluttua
***



Janet oli täysin sopeutunut elämään Jessican kanssa viihtyisässä talossa, joka oli rakennettu aivan lähelle Twinbrookin keskustaa Isabellaa varten. Kaupunki oli olettanut Isabellan palaavan perheensä kera. Perheensä, jolle talo oli luovutettu. Isabella oli yksin ollessaan alkanut maalata ja loppujen lopuksi hän oli päättänyt alkaa maalata ammatikseen. Janet taas oli ostanut kotiin pianon ja alkanut harjoitella sen soittamista.



Soittaessaan Janet usein unohti ympäristönsä ja vaipui ajatuksissaan syvälle menneisyyteen. Hän koetti muistaa tapahtumia Dellukselta, muttei voinut muistaa muuta kuin niitä pieniä yksittäisiä asioita, joita Jessica oli hänelle kertonut. Se sai Janetin surulliseksi ja yrittämään enemmän, mikä tarkoitti yhä enemmän aikaa pianon äärellä.



Janet oli myös ottanut hoitaakseen pyykit ja joka lauantaisen siivouksen hoitamisen. Hän halusi hyvittää sisarelleen poissaolonsa ja ajan, jolloin makasi tajuttomana sairaalassa aiheuttaen Jessicalle huolta.



Lajitellessaan pyykkejä Janet tunsi olevansa hyödyksi ja tekevänsä jotakin oikeasti tärkeää. Lääkäri oli sanonut, ettei Janet saisi lähteä vielä työelämään, joten pyykkien peseminen ja yleisen siisteyden ylläpitäminen oli hänelle päivien täytettä, siinä missä lääkäreille potilaiden hoitaminen tai opettajille opettaminen.



Laittaessaan pesukoneeseen pesuainetta Janet kuuli oven käyvän ja tajusi heti Cinderellan tulleen taas vierailulle. Janet ei pitänyt Cinderellasta. Naisen äidin ystävätär oli huolissaan Janetista ja otti vastuulleen koko onnettomuuden, jota ei ollut edes tapahtunut. Janetin aivot eivät vain olleet kestäneet lentomatkaa. Toinen syy oli se, että Cinderella oli selkeästi ihastunut Jessicaan, mikä ei Janetista ollut ollenkaan hyvä asia. Kaiken lisäksi, Jessica ei itse edes huomannut Cinderellan outoa käytöstä häntä kohtaan.



Janet asteli kylpyhuoneesta suoraan olohuoneessa olevan pianon ääreen ja alkoi hiljaisella äänellä soittamaan lempi kappalettaan. Hän kuunteli samalla, kuinka Jessica ja Cinderella puhuivat rauhallisesti Twinbrookiin sopeutumisesta ja säästä. Aivan kuten he aina tekivät Cinderellan ollessa kylässä.


Jessica nousi ylös ja pysähtyi saman tien Cinderellan kohottaessa katseensa häneen.
"Kaupunki haluaa lahjoittaa teille lomamatkan Ranskaan, Eurooppaan", Cinderellan ääni on hiljaisempi kuin äsken aivan kuin hän olisi pahoillaan. 


Cinderellakin nousee ylös sohvalta ja alkaa innoissaan selittämään lisää matkasta. 
"Te pääsette kokemaan kauniin Ranskan ja ne herkulliset ruoat, joita siellä syödään. Ranska onkin tunnettu maukkaista viineistään ja juustoistaan. Saatte siellä varmasti uusia ystäviä ja voitte jopa löytää istellenne Sen Oikean, jotta voitte jatkaa sukuanne rakastamienne miesten kanssa", Cinderellan ääni on aluksi innostunut, mutta muuttuu surullisemmaksi hänen mainitessaan miehet. Janet kohauttaa olkapäitään ja katsoo ikkunasta ulos, "minä niin tiesin tämän" -ilmeellä.


Jessica ei sano hetkeen mitän ja lähtee sitten hitaasti astelemaan kohti maalaustelinettään, johon hän ennenkin oli purkanut huolensa ja murheensa. Oli Jessica toki iloinen matkasta, mutta hän oli yhä edelleen huolissaan sisarensa terveydestä. 



Cinderella ymmärsi poistua talosta ja jättää sisarukset rauhaan. Jessica alkoi maalatessaan puhista kiukkuisen kuuloisesti, eivätkä Janetin soitosta tulevat hennot, iloiset sävelet saaneet häntä paremmalle tuulelle, kuten ne yleensä tekivät. Valkoinen kangas alkoi pian saada väriä pintaansa ja siitä saattoi erottaa kauniin kimpun valkoisia Huonevehkoja, Jessican lempikukkia.


Pian talossa oli taas vallitsevana tunteena rauha. Kumpikin nainen teki sitä mitä osasi parhaiten ja mistä nautti eniten. Janetia kuitenkin harmitti, että Jessican reaktio oli ollut mikä oli, sillä nyt hän ei pääsisi Ranskaan. Maahan, josta hän oli lukenut niin paljon ollessaan työkiellossa.



Yhtäkkiä Jessica kuitenkin laski siveltimensä ja väripalettinsa käsistään ja nappasi kännykkänsä keittiön pöydältä. Hän odotti hiljaa ja pian Janet kuuli Jessican lausuvan nimensä puhelimeen.


"Jessica Ceul täällä hei. Haluaisin tietää, milloin meille varattu lento Ranskaan lähtee", hän oli hetken hiljaa, "Ai, Cinderella kertoi, ettemme lähde. Miksi hän niin sanoi? Otamme matkan mielellämme vastaan!"



"Tietenkin, näkemiin. Ja kiitos!" Jessica lopettaa puhelun ja hymyilee häntä katsomaan kääntyneelle Janetille. "Meidän lentomme lähtee huomenna, joten kiihruhdapas pakkaamaan!"

---

Sillanen se oli. Lyhyt, koska blogger ei antanut ladata enempää kuvia kuin 20. Laitoin 19, jotta sain lopetettua järkevään kohtaan. En tiedä mikä vikana. Katsotaan kauanko ongelma kestää, jos pidemmän aikaa mulla on kuvat osaan 17 asti, jos vaan oli hetkellinen ongelma osaan 16. +taloesittelyextra. 
Mutta siis jotain piti sanoa. Jessica ja Janet siis asuvat nyt Twinbrookissa, jossa Cinderellakin asuu. 
Tässä ei nyt ollut mitään ihmeellista, mutta voin kertoa, että Ranskan jälkeen tapahtuu, jotakin... :)
Mulla on siis lisää kuvia: Ranskaa ja taloesittelyä ainakin luvassa. 

Kertokaahan, kumman haluatte seuraavaksi?
1. Mitä tapahtuu ranskassa
vai
2. Tarkemman esittelyn Isabellalle tarkoitetusta talosta?

Kiiy

6 kommenttia:

  1. Ihana osa kun Janet pääsi kotiin sairaalasta. Tytöstä kasvoi kyllä tosi kaunis nainen.
    Minä odottelisin innolla, että mitä Ranskassa tapahtuu. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentista! :3 Ja Janet kiittää myös!
      Ranskalle yksi ääni!

      Poista
  2. Ranska!:) Ihana osa. Tykkään molemmista tytöistä. He on kauniita ja muutenkin kivoja tyyppejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Salla! :)
      Toinen ääni Ranskalle! :D

      Poista
  3. Muakin kiinnostaisi Ranskan tapahtumat! :D
    Ihana osa jälleen kerran! :) Ihanaa, että Janet pääsi viimein kotiin sairaalasta ja on selvästi tervehtynyt.
    Cinderella on epäilyttävä >.< En pidä siitä. Toivottavasti ei liioin Jessicakaan...
    Äää en osaa kommentoida pidemmin! :( odotan innolla jatkoa, paljon kiitoksia tästä ihanasta lukukokemuksesta :)

    -banssu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskaan ollaan seuraavaksi siis lähdössä! :D
      Mikseivät ihmiset pidä Cinderellasta? O.o
      Kiitos kommentista! :D

      Poista