lauantai 25. tammikuuta 2014

Osa 11 ~ Worst part is over


 Seuraavalla viikolla taivaalle nousisi täysikuu. Sumu alkoi laskeutua ja pian en näkisi eteeni. Olisi vain pakko lähteä eteenpäin, vaikka oisin voiinut jäädä katsomaan tätä maisemaa ikuisuuksiksi.


 Isabella suoristi valkoista mekkoaan helmasta ja veti sitten kätensä valkoista sifonkikangasta ylöspäin. Hänen siniset silmänsä tarkkailivat kankaan käyttäytymistä ja katseen kulkeutuessa ylöspäin vartaloa pitkin Isabellan huulien välistä pääni henkäys. 


 Hän tunsi itsensä kauniimmaksi kuin koskaan. Iloinen hymy valtasi Isabellan kasvot hänen ajatellessaan vain muutaman kymmenen minuutin päähän tulevaisuuteen. Isabellan käsi laskeutui lantiolle ja hän poseerasi peilille naurahtaen. 


 Hän oli myös hermostuneempi kuin koskaan. Hääjuhla oli vain pienimuotoinen, sillä kumpikin oli kutsunut paikalle vain lähimmät ystävänsä ja perheensä. Connorin veli Jared ei päässyt töittensä takia paikalle. Isabellan sisarpuolet Maya ja Maisie, sekä heidän siskontyttärensä Samantha olivat kaikki lomamatkalla Isla Paradisossa, joten hekään eivät olleet tulossa. Isabella hymyili peilikuvalleen ja kääntyi sitten ovelle päin kuullessaan hiljaisen kuiskauksen.


 "Äiti, sinä olet kaunis", Jessican ääni tärisi hieman. Joel ja Jessica olivat lähdössä Jessican poikaystävän Samulin luokse juhlimaan Samulin sisaren Sandran syntymäpäiviä ja Jean oli lapsenhoitajansa luona. "Me lähdetään nyt Joelin kanssa", Jessica koetti hymyillä, mutta piti silti katseensa maassa. Ei hän olisi halunnut lähteä ilman Janetia, mutta tyttö oli edelleenkin kadoksissa. Eikä Zara Farleysta ollut kuulunut mitään.


 Hääpaikka oli vain yksinkertaisesti pystytetty Ceulien omalle takapihalle. Hiekkakentän päälle oli levitetty ruohomatto ja leikkiaklut oltiin nostettu edellisenä iltana pois tieltä.


 Connor seisoi jo paikallaan Isabellan vielä valmistautuessa sisällä. Hänen jalkansa naputti ruohoa silkasta jännityksestä ja siipien väpätys viesti samaa asiaa.


 Isabellan astellessa talon kulman takaa paikoilleen penkkirivistön takimmaisen rivin kohdalle Connorin huulille nousi hellä hymy. Silmät tuikkivat onnellisuutta, sillä aivan pian Isabella oli virallisesti hänen. 


 Connor oli valaistulla alueella ja jo kauempaa Isabella näki, kuinka Connor oli kammannut hiuksensa ja leikannut partansa. Mies näytti paljon nuoremmalta ja nyt Isabella näki, että heidän kaikissa lapsissaan oli todella paljon Connorin piirteitä.


 Isabella katsoi tulevaa aviomiestään ja odotti hetken paikoillaan, ennen kuin lähti täydessä hiljaisuudessa kävelemään kohti Connoria ja hääkaarta.


 Isabella huokaisi Connorin kanssa täsmälleen samaan aikaan ja Connorin tullessa häntä hieman vastaan oli Isabellankin aika kävellä valoon hääkaaren alle.


 Askel askeleelta Isabella saavutti Connoria ja hetki hetkeltä lähempänä olivat nuo ratkaisevat sanat, joiden jälkeen he olisivat toistensa omaisuutta.


 Connor ja Isabella katsoivat toisiaan silmiin ja asettuivat kaaren alle. Connor tarttui Isabellaa kädestä ja katsoi naista odottaen tämän aloitusta.


 Isabella nosti sormuksen Connorin sormelle ja kuiskasi hiljaa tämän nimen. 



"Connor Alexander Frio. Meille on tapahtunut paljon ja rakkaus välillämme on syventynyt ja vahvistunut jokaisena kertana, kun olemme selviytyneet vastoinäymisistä. Minulla on lupa pujottaa tämä sormus sormeesi, jos tahdot. Connor Alexander Frio tahdotko tulla aviomiehekseni ja rakastaa minua aina ja iankaikkisesti, jopa kuolemamme jälkeen?" Hetken kuluttua Connor vastasi: "Tahdon."


 Connor nosti myös sormuksen valmiiksi Isabellan nimettömän korkeudelle. "Isabella Amanda Ceul. Minun rakkauteni sinuun kasvaa päivä päivältä. Meillä on rakkautemme todisteena neljä ihanaa lasta, joiden kasvussa ja kehityksessä olen saanut olla sinun rinnallasi. Isabella Amanda Ceul, tuletko minun aviovaimokseni ja rakastat minua vielä kuolemamme jälkeenkin?" Isabella hymyili silmät kyynelissä ja nyökkäsi nopeasti. "Tahdon", hän kuiskasi tuskin kuuluvasti ja sai myös sormuksen sormeensa.


 Connor ja Isabella painautuivat toisiaan vasten ja suutelivat pienen yleisönsä hurratessa kovaan ääneen. Connorin siivet eivät enää väpättäneet hermostuksesta, ja Isabellan silmät kuivuivat nopeasti. He olivat nyt naimisissa kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.

*****


 Isabella astui aivan hiljaa pieneen mökkiin sisälle ja katseli ympärilleen. 


 Hän kääntyi ympäri ja sulki oven perässään aivan äänettömästi. Hän ei halunnut herättää Janetia.


 Istuutuessaan säkkituolille ajatukset nousivat Isabellan päähän nopeasti ja hänen silmänsä kostuivat liikutuksesta. Zara Farleylta oli tullut sähköposti häiden jälkeisenä päivänä. Isabella saisi yksin hakea Janetin piilopaikasta, jossa Zara oli tyttöä pitänyt yli kaksi viikkoa. 


 Isabella ja Connor olivat hyvin nopeasti kertoneet Jessicalle ja Joelille hyvät uutiset ja Jeankin oli aistinut pitkään masentuneena pysyneen mielialan muutoksen iloisemmaksi. Vanhemmat olivat alkaneet leikkiä pojan kanssa normaalia enemmän ja saaneet Jeanin jo puhumaankin sujuvammin. 


 Isabellan katse osui silmänsä avanneeseen Janetiin ja lempeä katse sai Janetin hymyilemään. "ÄITI!" tyttö huusi ja syöksyi halaamaan äitiään.


 Hymyillen Janetille Isabella ohjasi tyttärensä pois varastosta ja jätti oven auki perässään. Janet olisi nyt kotona ja kaikki olisi taas hyvin. 

*****


 Seuraavana aamuna Isabella nukkui pisinpään. Connor oli noussut ylös Jeanin herätessä ja Jessican noustua valmistatumaan kouluun lähtenyt töihin. Jessica oli suostunut tähän järjestelyyn, sillä hän pystyi hoitamaan pikkuveljeään siinä missä aikuisetkin. Jean leikki rauhassa lastenhuoneessa ja Jessica meikkasi kasvojaan pojan vieressä. Mikään ei häirinnyt Isabellan unta.


 Janet nousi ajoissa ylös ja herätti samassa kaksoisveljensä. "JOEL! Herää nyt! Kerro mulle kaikki koulusta!" Janet oli aivan innoissaan heti aamusta, sillä tänään hän pääsisi veljensä ja isosiskonsa kanssa kouluun. 


Aamupalapöydässä Janet söi Joelia hitaammin, joten Joelille jäi aikaa kertoa sisarelleen koulusta. "Siellä on tosi kivaa! Mulla on paljon uusia kavereita ja säki saat niitä ihan varmasti. Meidän opettaja herra Gayden on mukava ja hän antaa vaan vähän läksyjä..." Joel selitti innoissaan. 


 "Janet meidän pitää mennää pukemaan, ettei myöhästytä bussista! Sä saat ikkunapaikan ja mennään ihan eteen, ihan varmuudeksi, ettei sulle tule huono olo", Joelin sanat saivat Janetiin vauhtia.


 Koulubussin saapuessa Ceulien talon eteen olivat Janet ja Joel jo valmiina lähtöön. Jessica oli mennyt Samulin autolla, sillä poika oli jo saanut ajokortin.  Janet sai veljensä lupaaman ikkunapaikan, muttei välittänyt maisemista. Hän odotti innolla ensimmäistä oppituntia ja kaikkia tietoja ja taitoja, joita voisi jo tänään oppia.


 Joel sen sijaan ei ollut yhtään jännittynyt. Hänen katseensa oli tuijottavasti kohdistettu tien keskiviivaan ja pysyi siinä koko matkan koululle. Janet yritti kyllä kysellä veljeltään kaikkea koulusta ja tämän kavereista, mutta Joelin vastaukset olivat lyhyitä ja katkonaisia. Joel oli hyvin kalpea, kuin olisi ollut sairaana.


 Kahden oppitunnin kuluttua lounastauolla Janet ja Joel lähtivät pihalle syömään omia eväitään ja Janetin saapuessa pihalle oltuaan hetken opettaja Gaydenin juttusilla, hän löytää veljensä tajuttomana maasta.


 Kauhukuvat Zarasta nousevat Janetin päähän. Vaikka hän oli puhunut naiselle vain kerran, Janet oli huomannut todella vihaavansa tuota. "Joel?" Janet kuiskasi veljensä nimen, muttei saanut vastausta.


 Neuvokkaana tyttönä Janet kaivoi taskustaan upouuden puhelimensa, jonka oli saanut eilen äidiltään. Myös Joel oli saanut puhelimen aloittaessaan koulun. Yrittäen muistaa hätäkeskuksen numeroa hän painoi näppäimistöstä kolme kertaa nollan ja sitten kahdeksikon perään. 


 "Simlandian hätäkeskus, puhelimessa Johanna Lacey, kuinka voin auttaa?" puhelimesta kuuluu nuoren naisen pirteä ääni. "Lö-löysin veljeni tajuttomana välitunnilla", Janet sai sanottua paniikiltaan. Janet oli neuvokas ja fiksu, muttei rohkea. Tällaiset tilanteet olivat jo lapsena sairaalassa olleet Janetille vaikeita. Puhelimesta kuului jälleen Johannan ääni ja liuta ohjeita.


 Janetin vastaillessa Johannan kysymyksiin Joel nousi seisomaan painaen kätensä ohimolleen ja pudistellen päätään.


 Janet vastaili yhä kysymyksiin eikä huomannut veljensä virkoamista ollenkaan. Joelin päätä särki kamalasti, eikä siskon meluaminen auttanut asiaa yhtään.


 "Odota hetki!" Janet sanoi Johannalle ja sai hätäkeskuksen virkailijan hiljenemään. "Se virkos, vaikken mä ehtinyt ees potkasta sitä", Janet sanoi Johannalle ja sai naiselta ohjeet, mitä tehdä nyt. Heidän pitäisi nyt lähteä heti kotiin ja siellä Janetin pitäisi kertoa äidille tapahtuneesta ja Joelin pitäisi mennä nukkumaan ja syödä bussissa lounaansa.


 Paluumatkalla kotiin Joel söi hiljaa lounaansa ja Janet katseli maisemia. Lapset eivät katsoneet toisiinsa. Joel oli vihainen. Hän oli silla tavalla vain pyörtynyt ja Janet oli soittanut hätäkeskukseen saadakseen apua. Ja hän ei ollut tehnyt mitään auttaakseen sisartaan, kun tuo oli pulassa.


 Vähän väliä Joel vilkaisi silmäkulmastaan Janetia kiittääkseen siskoaan, mutta Janetin kylmä ilme ja maisemia seuraava katse kertoivat Joelille, kuinka avuton hän oikeastaan olikaan. Sisko olisi herättänyt hänet, vaikkakin potkaisemalla, eikä hän ollut tehnyt yhtään mitään Janetin auttamiseksi. Lähtenyt vain ystävänsä luokse leikkimään. Myös Janet aavisti samaa, eikä siksi puhunut veljelleen.


 Koulubussin saapuessa Ceulien pihan eteen Isabella oli siivoamassa lounaansa astioita. Jean leikki lautasellaan bussin tuutatessa ja säikähti sitä niin, että onnistui pudottamaan lautasensa. 


 Isabellan kulmat menivät ryttyyn Janetin ja Joelin astellessa hiljaisina ovesta sisään. Kummankaan sanomatta sanaakaan Joel pamautti lastenhuoneen oven kiinni ja Janet kaivoi läksykirjat laukustaan. Jessica selitti äidilleen kaiken, mitä oli välitunnilla kuullut Janetilta.



Jessicakin alkoi tehdä läksyjä ja saatuaan omansa tehtyä hän auttoi Janetia, joka oli viikossa jäänyt opinnoissa jälkeen monta aihetta. Ceuleilla arki oli palautumassa normaaliksi ja nyt kun Janet oli kotona kaikki oli hyvin. Vaikeimmasta oli selvitty.

------
Heijj! osa 11 oli siinä. Mitäs tykkäsitte? Tuntuiko osa kauheen katkonaiselta kun oli perjaatteessa kolme ihan erilaista tapahtumaa? Niin ja KIITOS Banssulle, joka julkaisi osa omaan legacyynsä ja sai minut innostumaan kirjoittamisesta. 

Seuraavasta osasta nyt pieni teaser... :D Saadaan vieras, joka on jo kerran esittäytynyt taloesittelyssä täällä. Saamme myös mitä luultavimmin tietää, kenet Isabella valitsee perijäksi. Onko kenelläkään veikkausta? Osassa 13 luultavasti tulossa aika suuri aikahyppy, mutta siitä ei nyt enää enenpää!

Heittäkää kommentilla! Positiivista ja negatiivista! Rakentavaa ja vähemmän rakentavaa! What ever Ja piristäkää mua kesken kokeisiin lukemisen! Onks se liikaa pyydetty? Ja sitten vielä kliks tuosta, alhaalta, että olette lukeneet, koska haluaisin vähän tietoa, siitä moniko tätä lctä lukee! :)

6 kommenttia:

  1. Ihana osa!
    Olit niin hyvin kirjoittanut Isabellan ja Connorin suuresta päivästä. <3
    Onneksi Janet saatiin terveenä kotiin. Ja voi noita pikkuisia, ei se Joel luultavasti olisi edes pystynyt auttamaan siskoaan.

    VastaaPoista
  2. Aww, ihan punastun henkilökohtaisesta maininnasta :3 Ole hyvä vain x)
    Jeee, Janet saatiin takaisin kotiin! Ja urhoollisesti se auttoi veljeäänkin hädän hetkellä :) Ei Joelin pitäisi itseään siitä syyttää, ettei kyennyt auttamaan Janetin etsinnöissä: eihän se olisi kuitenkaan paljoa siskonsa hyväksi voinut tehdä D: Pieni raukka, toivottavasti se ymmärtää sen itsekin. Ja pääasiahan on, että Janet palasi elossa kotiin.
    Connorin ja Isabellan hääpäivä oli ihanasti kuvattu ja kirjoitettu, samoin kuin oikeastaan koko muukin osa! :) Tuntuu että oot kehittynyt taas ihan huimasti viime osien välillä :)
    Huuu, haluan tietää, kuka tämä salaperäinen vieras on... Toivottavasti jatkoa tulee pian :3

    -banssu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset vielä! Eikös Se mene niin, että hyvää tekstiä syntyy, jos on syntyäkseen!? :D Ja hetimiten kun koeviikosta selviän ni koitan seuraavaa osaa kirjoitella! :)

      Poista
  3. ihana toi hääkohtaus ♥ tosi siististi kuvattu! muuten, saatko sä koskaan niitä häävieraita ees istumaan niille penkeille? mulla aina niille istuu vaa pari tyyppii, ja niitte järjestelemisessä kestää sit se ikuisuus >:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :3
      No tota. Kyllähän ne välillä istuu. Mutta näissä häissä ei ollut kyllä ainoatakaan vierasta. O.o

      Poista