maanantai 29. heinäkuuta 2013

Osa 5 ~ Sekasortoa ja hämmennyksiä

Mites tässä näin kävi, että oon JO nyt valmis tän kanssa? No ei voi mitään, piti pitää teitä jännityksessä, muuuutta joo... :D Olkaapas hyvät. Osa 5 ~ Sekasortoa ja hämmennystä



Eräänä aivan tyvenenä aamuna Sunset Valleyn lahdessa ei liikkunut venettäkään. Merellä ei ollut ketään, eikä rannalla ollut uimareita tai kalastajia. Jopa Linnut olivat kaikonneet rannasta. Missään ei liikkunut pieninkään ötökkä. Edes ilma ei liikkunut. Olisi voinut luulla, että oli liian kuuma jopa tuulelle.


Raskas ilma ei kuitenkaan ikiaikasia kivipaaseja haitannut. Ne pönöttivät paikoillaan kukkulan laella, kuten aina ennenkin. Kaupungissa jopa huhuttiin, että ne olisivat Niirinkien aikaisia. Niiringit olivat Delluksen merillä tuhansia vuosia sitten purjehtineita kaappareita, joille kelpasi kaikki arvokas, eläinten nahoista arvometalleihin. Purjehtijoiden vanhat muistokirjoituksetkin ikiaikaisissa kivissä oli vielä jäljellä.



Kuumuudesta huolimatta ääni sentään liikkui ainakin Ceulien kotitalossa. "Minä menen nyt!" Jessica huikkasi astellessaan kohti ovea ja koulua. Kohti ensimmäistä päivää uudessa koulussa. "Hyvää koulupäivää!", hänen isänsä hymyili taustalta kohottamatta katsettaan taikinakulhosta. "Saat välipaksi sitten lettuja", mies hymyili tyttärelleen ja katsahti Jessicaan luoden tälle rohkaisevan hymyn. "Kaikki menee hyvin", Jessica kuuli äitinsä väsyneen äänen vanhempiensa sängyn suunnalta ja hymyili itsekseen. Kuitenkin juuri kun Jessica oli kohottamassa kättään avatakseen oven hän jähmettyi ja jäi tuijottamaan seinällä olevaa taulua. "Mikä tuo on?", hän kysyi hiljaa, "Se näyttää tärkeältä." Connor vilkaisi taulua, "Se on lukion päästötodistus", hän sanoi, "Saat sellaisen, jos olet oikein ahkera koulussa!" Mies sekoitti taas taikinaansa ja jäi kuuntelemaan pihalta kuuluvia loittonevia askelia.



Jessican noustua bussiin Connor laittoi valmiin lettutaikinan jääkaappiin, jotta Jessica saisi tuoreita, lämpimiä lettuja tullessaan koulusta. Connor asteli ikkunan luokse ja katsi pihalle nostaen puhelimen taskustaan. "Haloo?", hän sani hetken odotettuaan. "Milloin? Hienoa! Näemme siis ensi viikolla! Keskiviikkona? Selvä, kiitos ja näkemin!"


"Kenelle sinä puhuit?" Ylös noussut Isabella kysyi Connorilta astellessaan ulos ovesta hoitamaan puutarhaansa. "Sinä laitoit vanhan mekkosi?", mies hämmästelei Isabellan asuvalintaa miettien miten tuo jaksaa viimeaikaisten pyörtymisien ja raskauden kanssa, "Voisit levätä" hän ehdotti hiljaa ja sai vastaukseksi vain oven paukautuksen. Isabella hymähti pienesti noukkiessaan kypsiksi kasvaneita omenoita puusta. Miksei hän muka saisi rasittaa itseään? Eihän hänelle mitään voisi tapahtua, vai voisiko?


Samana iltana ilman yhä seistessä kuumana kaupungin yllä, Jessica leikki yhä koulunsa vieressä olevalla leikkipaikalla. Hän kiljui riemusta laskiessaan liukumäkeä alas ja kiivetessään taas ylös. Yhä uudelleen ja uudelleen. Jessicalla oli hauskaa ja muutama ohikulkijakin oli jäänyt hymyillen katsomaan lapsen touhuja ja miettimään, miksi tyttö leikki yksinään.



Jessica huusi taas iloisesti ja hänen ilmeestään näki selkeästi säikähdyksen hänen huomattuaan illan pimenevän. Tyttö otti taskustaan kellon, jonka oli saanut vanhemmiltaan syntymäpäivälahjaksi. Eihän kello mikään hieno ollut, mutta Jessica ymmärsi hyvin ettei äitinsä työttömyyden ja isänsä pienellä toimittajan palkalla saataisi hienoja lahjoja. Mutta kello toimi ja se oli tärkeintä. Kello oli seitsemän.


Pian pitäisi lähteä kotiin, mutta Jessicalla kun ei ole ystävää hyvästeltävänä hän ehti mielestään laskea vielä muutaman laskun liukumäessä. "Hurraa!" tyttö hihkui iloisesti ja lähti nopeasti juoksemaan kohti kotia.



Jo kaukaa Jessica kuuli äitinsä ja isänsä huudot. "MITEN SINÄ SAATOIT?" äidin ääni kuului kovempana, "On täysin sinun vikasi, kun Jessica ei ole tullut kotiin! Hänelle on voinut sattua vaikka mitä! Ja sinä tiedät diagnoosin, sinun jos kenen pitäisi valvoa Jessicaa!" Isabella huusi poikaystävälleen. "Mutta rakas, meidän täytyy luottaa tyttöön, hänen ei tarvitse vielä saada tietää, että pidämme häntä erityisen tarkasti silmällä!" Connorin ääni kaikui vuorostaan ympäristössä. "Isabella sinun täytyy ymmärtää", Connor sanoi lopuksi sammuttaen pihalla olevat lainastereot, "Etkä saisi kiihtyä tuossa tilassa."


Voidakseen kuunnella vanhempiensa keskustelua Jessica istuutui nurkan taakse ulkovalon valaisemalle alueelle ja kaivoi ensimmäiset läksynsä esille. Häntä kiukutti todella, eikä Jessica haluaisi juuri nyt kertoa olevansa turvassa siltä, miltä Isabella ja Connor ikinä hantä tahtoivatkaan suojella. Kuitenkin läksyt oli nopeasti tehty ja Jessican noustessa ylös hän valmistautui kohtaamaan vanhempansa.


Rankan keskustelun jälkeen Jessica tiesi, ettei saisi unta vielä pitkiin aikoihin. Jessican maatessa silmät kiinni sängyllään hänen ajatuksissaan pyörivät äskeisestä keskustelusta mieleen painuneet sanat. "Olet liian nuori olemaan yksin ulkona koulun jälkeen" ja "Mitä sinä oikein ajattelit, olimme suunniltamme huolesta", sekä "Jessica Amanda Ceul, sinä ET ole mikään tavallinen lapsi!" Jessican aikaisempi harmitus oli todellakin muuttunut vihaksi ja raivoksi, hänkö ei muka osannut itse huolehtia itsestään, ei se ollut Jessican vika, että ulkona tuli pimeä jo seitsemän jälkeen!


Keittiöstä kuului vielä astioiden kilinää Isabellan kokatessa ja paistaessa iltapäiväksi tehdyt letut loppuun. "Jessica?" Isabella koputti hennosti Jessican huoneen oveen ja kurkisti sisään, "Kulta haluaisitko lettuja?" hymy karkasi Jessican huulilta tuon nyökätessä pienesti. "No tulehan sitten!"


**
Muutama päivä riidan ja helleaallon jälkeen Jessica leikki palikoilla isänsä tehdessä työasioita tietokoneella hänen vierellään. "Isä? Minä tuota..." lause jäi kesken Jessican asettaessa palan rakennelmaansa. "Satuin kuulemaan keskustelunne silloin ekana koulupäivänä", tyttö saa lopuksi sanottua ja punastuu rajusti. "Mmmhh", oli isän vastaus. "Iskä! Sun pitää kuunnella!", Jessica huusi kiukkuisena. "Mä en ole enää mikään pikkukakara, joka ei osaa ees kävellä. Mä oon koulussa ja osaan pitää huolen ittestäni!", tyttö raivosi isälleen kyyneleet silmissä.



"I-iskä?", Jessica katsoi isänsä työtuolia pyyhkien kyyneleen poskeltaan. Mitä hän oli tehnyt ansaitakseen tällaisen kohtelun. Hän pärjäsi koulussa, jo toisena päivänä opettajatar Mocca oli tullut antamaan hänelle parhaan oppilaan todistuksen ja ilmoitustaululla oli ollut hänen nimensä aivan ylimmäisenä koko koulun parhaana.


Vihaisena Jessica alkoi heitellä palikoita ympäri rakennuspöytää. Hän pysyi aivan hiljaa, jotta kuulisi vanhempiensa keskustelun. "Isabella, hän kehittyy liian nopeasti, hän ymmärtäisi varmasti politiikkaakin, jos antaisimme hänen yrittää", Jessica kuuli isänsä hätääntyneen äänen kotinsa päähuoneesta. Heti perään kuului äidin ääni, "Mutta hän on monella tapaa erilainen, emme voi luottaa siihen, ettei kukaan käy iholtaan erivärisen keijun kimppuun."



Vanhempien puhetta kuului vielä jonkin aikaa, mutta lopulta se hiljeni Isabellan käydessä suihkussa ja Connorin katsoessa vielä myöhäisuutiset. Jessicakin nousi paikaltaan venytellen ja haukotellen.


Jessica katsahti hänen huoneeseensa ilmestyneeseen kehtoon ties monennenko kerran samalla huokaisten. Pian hän saisi pikkusisaruksen eikä talossa saisi enää hetken rauhaa. Katsoessaan vielä leikkipaikalleen tyttö huomaa pöydällä likaisen astian. Ja tänään oli hänen tiskivuoronsa!


Haikeasti sänkyään katsoen Jessica lähti suorittamaan tehtäväänsä. "Haisevat ruuantähteet sentään!" tyttö huusi astuessaan ulos huoneestaan. Miksi hänellä oli aina tiskivuoro, kun hän ei sitä todellakaan kaivannut!?


"Menen nyt nukkumaan", Jessica sanoi astuessaan alas jakkaraltaan. "Hyvää yötä kulta", hänen isänsä sanoi haukotellessaan sänkynsä vierellä. "Öitä", Jessicakin toivotti isälleen ja astui kauemmas työtasosta alkaen tuntea heikotusta.


Sanaakaan sanomatta Jessica pyörtyi lattialle, eikä pienestä kehosta kuulunut ääntäkään sen osuessa lattiaan. Ketään ei herännyt, eikä ketään ollut auttamassa Jessicaa omaan sänkyyn. Tai herättämässä. Hän makasi aivan yksin tajuttomana keittiön lattialla.


Seuraavan aamun valjetessa Isabella ja Connor löysivät tyttärensä lattialta yhä tajuttomana. "Connor soita ambulanssi!" Isabella huusi ja sai poikaystävänsä hätääntymään. Sairaalareissua ei onneksi tarvittu, sillä Jessica heräsi hätäkeskuksesta saatujen elvytysohjeiden ansioista. "Kiitos", Jessica kuuli Connorin sanovan puhelimeensa noustessaan ylös. "He käskivät sinun pysyä kotona tämän päivän aja ja rentoutua", Connor vilkaisi tyttäreensä ja Isabellaan hymyillen vaisusti. "Se tekisi varmasti hyvää meille kaikille"



Aikuisten lähdettyä ulos viettämään vapaapäiväänsä Jessica sai idean ja alkoi taas leikkiä isänsä opettamaa leikkiä, 'Kuningaskuntaa'. Hänen iloinen äänensä kaikui ohuiden seinien läpi ulos ja sai vanhempansa nauramaan. "OLEN KUNINGATAR!!", hän huitoi käsiään ilmassa. "JA TE OLETTE MINUN PALVELIJOITANI!"


Tyttö nosti valtikkansa esille huitoen sitä ilmassa. "Määrään palveilijani tuomaan minulle limonadia" Jessica huusi ja osoitti valtikallansa ulos ikkunasta. Huomatessaan vanhempiensa olevan yhä ulkona hän heitti valtikan kehtoon vierellään ja mutristi huuliaan. "Epäreilua!"



Närkästynyt ilme kasvoillaan Jessica taputti käsiään, "Viihdykkeitä! Vaadin viihdykkeitä!" hän vaati huutamalla ja varmisti näin, että hänen vanhempansa varmasti kuulisivat. "Pelaa vaikka tietokoneella" Jessica katsoi alaspäin avonaisesta ikkunasta kurkistavaan äitiinsä.


"Kiitoksia lakeijani" Jessica huokaisi ja istuutui tuolilleen. Tyttö kuitenkin muutti vielä mieltään ja nousi seisomaan. Hammasraudat vilkkuen hän kohotti kätensä ilmaan. "Kuningattarenne vastaanotto on loppunut tältä päivältä" Jessica istuutui uudelleen ja avasi isänsä työtietokoneen. 


"Whii, Bruum bruummm, jes! Noni joojoo! KÄÄNNY NYT KÄÄNNYT TYHMÄ AUTO!" sisältä alkoi kuulua yhtäkkiä meteliä ja Isabella katsoi tytärtään ikkunasta. Tuo oli alkanut pelata rallia ja eläytyi peliin aivan täysillä. Äänitehosteet naurattivat Isabellaa ja suuresti hämmentyneenä hän juoksi sisälle tytön alkaessa nuokkua.


Isabella kantoi Jessican sänkyynsä huokaisten ja istui hetkeksi tuon jalkopäähän silitellen tyttärensä nilkkoja ja varpaita. Jessica kuitenkin oli jo niin syvässä unessa, ettei tuntenut mitään.


Aivan hiljaa tyttärensä vaatteet vaihdettuaan Isabella hiipi aulan puolelle ja aseettui Connorin viereen makaamaan nojaten miehen kylkeen ja pusutellen tuon poskea. "Miten voit yhä pitää tuota mekkoa?" mies kysyi Isabellalta katsoen naisen silmiin. "Löysäsin vähän vyötä ja se siitä tämä istuu paljon paremmin kuin raskausmekko", Isabella selittää poikaystävälleen.


(Älkää välittäkö puole vaihdoksesta! Ne teki sen ihan oikeesti tollee et ensi olivat Connor vasemmal ja Isabella oikeel ja sit ne nousi ylös tollee päin...)
Hetken nukuttuaan Isabella tunsi sängyssä allansa märkää ja lihastensa supistelevan voimakkaasti. "Connor!" hän herätti poikaystävänsä huutaen. "Lapsi syntyy!"


"Jessica! Lähdetään sairaalaan!" Connor huusi paniikissa juostessaan ulos oveta, "Pidä kiirettä tulet mukaamme!" ovi pamahti kiinni ja Jessica jäi hieromaan silmiään. "Joojoo, tulen kohta" hän sai sanottua ja oli samantien hetkessä hereillä. "Saako äiti sen lapsen keskellä yötä!?" Paniikki iski tyttöön ja tuo vaihtoi vaatteensa juostessaan ulko-ovelle.


Siitä oli Jessican mielestä ikuisuus kun äiti ja isä olivat lähteneet sisään sairaalaan ja hänet oli jätetty yksin leikkimään valkoisen rakennuksen takapihalle. Tämä oli jo varmasti sadas kerta kun hän istui liukumäen huipulla valmiina laskemaan alas.


Kiipeilyteline oli käynyt tylsäksi, samoin hiekka. Niinpä Jessica päätyi laskemaan mäkeä. Tyttö päästi kätensä irti metalista ja nosti ne ilmaan nauraen.



Jessica katsoi laskun aikana kelloaan ja totesi sen oleva jo paljon enemmän kuin mitä se oli ollut kotoa lähtiessä. "Jessica?", isän ääni kuului sairaalan ovelta. Jessican iloinen ilme vaihtui salamannopeasti hämmennyksestä pelkoon. Oliko äiti kunnossa?


Seuraavana aamuna Jessica heräsi isänsä ääneen. "Kyllä näin on, emme valitettavasti voi nähdä huomenna. Emme voi nähdä ollenkaan." Pitkän hiljaisuuden päätteeksi Jessica katsoi ympärilleen ja huomasi isänsä sylissä pienen poikalapsen. "Tiedän kyllä, mutta uskomme selviytymiseen" Connor sanoi salaperäisesti puhelimeen, tai ainakin se kuulosti salaperäiseltä.


"Kuulemiin", Connor laski puhelimensa takanaan olevalle pöydälle ja huokaisi raskaasti. Hän ei tiennyt miten selvitä tästä. Mies katsoi poikaansa hymyillen surullisesti ja huokaisi uudelleen. "Onneksi olet kunnossa", hän sanoi ja kääntyi katsomaan tytärtään. "Huomenta Jessica", Connor taikoi huulilleen hymyn.


Jessica noustessa sängystään Isabellakin astui huoneeseen hymyillen. "Huomenta kultaseni" hän sanoi halaten tytärtään. "Oletko jo tervehtinyt pikkuveljeäsi?", Isabella kysyi esikoiseltaan naurahtaen vaivaantuneesti. "Connor tuohan poikamme tänne, Jessica, pikkuveljesi Joel" Jessica hymyili perheelleen ja lähti hakemaan itselleen juotavaa.



Palattuaan Jessica asteli hiljaa Joelin kehdon viereen ka tarkasteli poikaa hämmentyneenä. Hän ei olisi enää perheen ainoa lapsi, eikä saisi enää niin paljon huomiota vanhemmiltaan. Jessica oli fiksu tyttö ja tajusi aina todella nopeasti missä mennään. Hänellä oli nytkin jo tärkeää kysyttävää äidiltään.


Isabellan ja Connorin tullessa uudelleen huoneeseen Jessica istui vakavan näköisenä tuolilla. "Äiti, haluan puhua kanssasi", Jessica sanoi hiljaa katsellen isäänsä, joka kumartui nostamaan Joelia kehdosta. "Niin?"


"Sinä vaihdat vaatteita yhtä monta kertaa kuin kovussa on lehtiä ja mahasi on yhä suuri. Sinä myös olet jatkuvasti surullinen, miksi? ÄITI, sun pitää kertoa mulle!", Jessica selitti tilanteen omasta näkökulmastaan molempien aikuisten kuunnellessa tarkasti. "No tuota. Asia on nyt niin, että Joelilla on kaksoissisko, Janet. Hän on sairaalassa ja pääsee sieltä kotiin jossain vaiheessa. Hänen tilansa laski nopeasti syntymän jälkeen ja Janet joutui teho-osastolle. Minä myös olen uudelleen raskaana." Isabella lopetti kertomuksensa huokaisten raskaasti. "Isabella, eidän täytyy jutella, Jessica huolehtisitko veljestäsi?", Connor sanoi syvän hiljaisuuden päätteeksi.


Connor talutti Isabellan tuvan puolelle ja alkoi huutaa tuolle. "Miksi sinä sanoit tytölle noin? Tiedät, että Janetin henkiinjäämismahdollisuudet ovat lähes nollassa!"

------------------
Siinä se! Kommenttia tulemaan, mitäs pidit? Ite tykkäsin tehä tätä osaa ja toivon et se näkyy jotenki. :D Muutama juttu nyt tähän loppuun. Joelilla on siis oikeasti kaksoissisko, mutta kyseinen lapsi katosi. xD Jessica on oikeasti uudelleen raskaana vaikkei noi tehnykkään mitään! Ja yllätti mutkin ihan täysin kun se merkki vain jäi siihen, et raskaana ja se sellanen lila isovatsanen hyypiö... :D Elikkäs joo. Eipä muuta tällä kertaa. Toivottavasti tykkäsitte ja niin poispäin! :)

4 kommenttia:

  1. jee, tää oli ehdottomasti paras näistä :) mut luulen et seuraava on vieläki parempi ;)
    vieläkin suosittelen, et noi puhevuorot tulis eri riville, mut sain nyt kuitenkin paremmin selvää.


    pusuja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi awws! ♥

      Kiitti, panostin niihin ku halusit! ♥
      Kiitti! sullekki! ♥

      Poista
  2. Viimeinkin pääsin oikealle sivulle ja lukemaan uuden osan! :D Ja hyvä se olikin. :-)
    Jessica on nähtävästi perinyt äidiltään ihonvärin lisäksi taipumuksen pyörtyilyyn. Ja jotenkin päätynyt superälykkääksi lapsoseksi...
    Voi pikku Janet-raukkaa! :c Toivottavasti tyttö selviää. Olen kuitenkin iloinen, että Isabella kertoi Jessicalle. Onhan hällä oikeus tietää, vaikka nuori vielä onkin. Toivottavasti tyttö ei ota asiaa liian raskaasti. :c
    Isabellahan kerkisi nopeasti uudelleen raskaaksi. :D Mitäköhän siinäkin sitten lienee tapahtunut...
    Arvasin muuten melko nopeasti, että Joelilla oli kaksonen! Luulin vain, että se olis jo kuollut.
    Jessica on muuten hirmu nätti tyttö! Selvästi ainesta suvun tulevaksi perijäksi. :-)

    -banssu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Hienoa ja kiitos kommentista! Mun moka, en vaan osaa kirjoittaa tän osotetta oikein! :D Kiva kun tykkäät ja voin sanoo et en oikeen viel tiedä mitä tosta Jessicasta tulee... :D Kattoo nyt! :) No oikeastaan tarinan kannalta luulen yllätysraskauden olevan ihan (hmm) jees... :D

      Kiva ku jaksat lukea ja kommentoida! :D

      Poista