perjantai 16. marraskuuta 2012

Prologi 1 ~ Ceulien matka alkaa

// Edit 11.8.2014 Tiedän tekstien ja osien olevan alussa totaalisen kamalia! Koettakaa kestää! Pahoitteluni

Isabellan historia:

Isabella Ceul on nuoriaikuinen, jolla oli kamala lapsuus. Tämän vanhemmat olivat tunnettuja tiedemiehiä, joiden kaikki aika kului työn parissa, työnarkomaaneja kun olivat. Isabellan äiti Rebecca Ceul, oomaa sukuaan Luseje, oli kaunis pitkä nainen, jolla oli upeat pitkät luonnostaan vaaleat hiukset. Rebecca oli työuransa huipulla yhdessä miehensä Carl Ceulin kanssa, kunnes he saivat tarjouksen josta eivät työintoilijoina voineet kieltäytyä.

Rebeccan ja Carlin piti tehdä avaruusalus, jonka tehtävänä olisi pelastaa tuhoutuva maapallo. He tekivät töitä yötä päivää. Isabellan isosisko Hendrietta joutui niiden vuosien aikana yksin tekemään ruokaa vanhemmilleen ja pikkusiskolleen, sekä muita kotitöitä. Isabella oli siihen aikaan vielä aivan liian nuori auttamaan teini-ikäistä siskoaan. Pienellä Isabellalla ei ollut leikkitoveria, kunnollisia huolehtivia vanhempia, eikä hyvää ravitsevaa ruokaa tai turvallista kotia. Näin jatkui kuukausia, vuosia, kunnes Isabellan perheelle kohtalokas, mutta maailmalle hodokas päivä viimein koitti.

Jo aikaisin aamusta Hendriettan ja Isabellan vielä nukkuessa, Rebecca huusi Carlia. Miehen piti tulla katsomaan heidän aikaansannostaan, alus oli valmis. Jos koelento vielä onnistuisi, he saisivat paljon enemmän rahaa, kuin mitä heillä oli koskaan ollut. Tähän asti he olivat eläneet jatkuvasti nälässä ja köyhyydessä, sillä Carl oli innokas erilaisten tutkimusjärjestöjen tukija, kaikki perheen rahat annettiin vapaaehtoisesti pois. Rebeccan huutoon heräsivät myös perheen teini ja taapero. Aamiaisen valmistettuaan ja syötyään Hendriettan piti lähteä kouluun ja hänen oli pakko jättää pieni Isabella vanhempiensa hoitoon. Carl nosti kuopuksensa syliinsä ja kuiskasi tämän korvaan jotakin, mitä pieni taapero ei ymmärtänyt ollenkaan. Rebecca otti Carlia kädestä ja he lähtivät kolmistaan muutaman korttelin päässä sijaitsevaan tiedekeskukseen kertomaan, että heidän urakkansa oli viimein valmis. Juuri ennen heidän lähtöään Rebecca kirjoitti vanhemmalle tyttärelleen lapun, jossa pyysi tätä tulemaan heti koulusta vanhempiensa työpaikalle.

Esiteltyään avaruusaluksen sen tilaajalle, suunniteltiin matkaa kauas avaruuteen ja maapallon pelastumista. Tilaaja oli haltioissaan. Hänen suunnitelmansa toteutuisi viimein ja maapallo voisi pelastua. Nuori Isabella ymmärtänyt yhtään mitään, hän nukkui sikeästi isänsä käsivarsilla, kunnes Henrietta nosti tytön syliinsä. He kävelivät valkotakkisten miesten ja naisten perässä suureen saliin, josta lähdön oli seuraavana aamuna tapahduttava.

Lapsille puettiin valkoiset haalarit ja ilmakypärät. Heidät istutettiin ja sidottiin kiinni istuimiin. Isabella oli hämillään ja hänellä oli kuuma. Hendrietta istui liian kaukana pienen aluksen toisella puolella. Siskon itkiessä Hendriettan äidilliset vaistot heräsivät ja hän irroitti itsensä lukuisista vöistä ja köysistä ja siirtyi siskonsa viereen rauhoittelemaan itkevää tyttölasta.

Aluksen ulkopuolelta kuului kahden miehen välinen keskustelunpätkä, jossa he päivittelivät Rebeccan ja Carlin uskallusta uhrata koko perheensä ja uransa. Hedrietta ei ensin ymmärtänyt asian oikeaa laitaa, mutta asian valjettua tämä rupesi myös itkemään hädissään. Hetken kuluttua Rebecca astui aluksen sisään hassut vaattet päällensä pukeneena. Rebecca kertoi tyttärilleen, että he olisivat pian lähdössä pelastamaan maailmaa suurelta tuholta, joka olisi ilman heidän lähtöään tuhoamassa koko maapallon. Hetken puhuttuaan Rebecca vaikeni odottamaan komeaa, brunettea aviomiestään. Carlin astuttua sisään kaiuttimesta alkaa kuulua puhetta, jossa kerrottiin heidän määränpäänsä, planeetta kaukana avaruudessa nimeltään X6YZ3. Heidän kuuluisi jatkaa planeetalla sukuaan, kunnes koko planeetta olisi täynnä alkuperäiseltä maapallolta lähtöisin olevia geenejä.

Ja aivan yhtäkkiä, kenenkään huomaamatta, lähtölaskenta oli alkanut.


10.......9.......8.......7........6.......5.......4........3......2......1........ LÄHTÖ!


Laite tärisi ja irtosi lattiasta, se pyöri hurjasti muiden tiedemiesten hurratessa sen ympärillä ja koneen lähdettyä kohti lähes tuntematonta planeettaa. Pienestä lasisesta lattialuukusta Hendrietta huomasi, että maa ja koti jäivät nopeasti kauas alapuolelle. Hän silitti Isabellan punaisia hiuksia ja kuiskaili rauhoittavia lauseita siskonsa korvaan. Jossakin vaiheessa Rebecca otti radioyhteyden maahan ja kertoi heidän olevan valmiita. Pienen avaruusaluksen ahtaisiin sisätiloihin laskeutui hitaasti vaaleanviolettia savua ja pian koko Ceulin perhe nukkui sikeästi aluksen pehmeillä, punaisilla penkeillä, täysin tiedottomina viallisesta putkesta.

Alus alkaa aivan yhtäkkiä kieppua hillittömästi ja Hendrietta joka ei ollut pistänyt vöitään uudestaan kiinni, lenteli ympäri alusta. Nopeasti alkaa kuulua narinaa ja pauketta, alus on hajoamassa, radioyhteys maahan on kadonnut Ceulien lentäessä kauemmas maasta, pois linnunradalta. Kukaan ei voisi auttaa heitä. Yhtäkkiä Isabella heräsi ja sai hengittäessään keuhkoihinsa liikaa unisavua, jonka paha maku alkoi yskittää pientä taaperoa. Isabellan yskiessä, hajoamispisteessä oleva alus osuu meteoriittiin.

Aluksesta irtosi palasia, sisälle tulvinut kylmä, hapeton avaruusilma tekee aluksesta erittäin vaarallisen maasta tulleelle perheelle. Ceulit olivat vain nopeasti tyhjenevien happipullojensa varassa. Hapen mukana katosi myös unisavu, jonka hävitessä perhe alkoi heräillä ja tajuta tilanteen vakavuuden. Rebecca pelkäsi yhtäkkiä molempien tyttäriensä puolesta. Isabellan yskä ei meinannut loppua ja Hendrietta oli tajuttomana luisumassa hyvää vauhtia kohti loputonta avaruutta. Carl nosti elottoman oloisen Hendriettan istuimell ja sitoi tämän huolellisesti kiinni. Saatuaan taas kunnolla happea teinityttö palasikin pian tajuihinsa. Rebecca siirtyi varovasti Isabellan viereen ja sai tämän lopettamaan yskimisen taputtelemalla tytön selkää.

Isabellan rauhoituttua ja pysyttyään hetken aloillaan Hendrietta huomasi pikkusiskossaan olevan oudon asian, johon heidän vanhempansa eivät kuitenkaan kiinnitä minkäänlaista huomiota. He vain yrittävät yhteistuumin saada aluksen ohjauksen toimimaan, turhaan. Carl katsoi ulos seinään revenneestä aukosta ja huomasi pitkän koulutuksensa ansiosta sopivan matkan päässä planeetan jonka ympärillä näyttäisi olevan ilmakehä ja pinnalla vettä. Planeetta olisi toivottavasti täydellinen laskeutumisalusta heille. Rebecca sai vaivoin aluksen kurssin kohti planeettaa ja huokaisten liian aikaisin helpotuksesta istuutui sitten Hendriettan ja Isabellan väliin. Carl puolestaan näpräsi vipujensa kanssa pää punaisena, eikä välittänyt ollenkaan perheensä ahdingosta. Hän vain halusi saada aluksensa, elämäntyönsä jälleen kuntoon.

Jonkin ajan kuluttua Carl kertoi perheelleen heidän aloittavan laskeutumisen. Aivan pian alus puhkaisi vieraan planeetan ilmakehän ja Rebecca ehdotti saman tien miehelleen ilman happipitoisuuden testausta. Carl suostui vaimonsa ehdotukseen ja pullottaa pienen määrän ilmaa. Hän pisti putkilon suun kiinni kypärässään olevaan putkeen ja henkäisi syvään. Ilma oli hengitettävää. Rebecca odotti vielä hetken ja irroitti sitten oman kypäränsä, näyttäen esimerkin Hendriettalle. Isabellan kypärää he eivät uskaltaneet vielä irroittaa, sillä tytön keuhkot eivät vielä olleet täysin kehittyneet aikuisten keuhkojen tasolle, eivätkä välttämättä kestä uudenlaista ilmaa.

Yhtäkkiä, ennen kuin kukaan ehti reagoida alus teki voltin ja tärähti planeetan pintaan. Tärähdyksen voimasta Carl lensi ulos aluksesta ja taittoi niskansa kuollen saman tien ja kivuttomasti. Tyttöjen äidille ei käynyt sen paremmin, sillä hän puristi voltin aikana aluksen ohjaukseen liitettyjä sähköjohtoja. Tärähdyksessä yksi johdoista katkesi ja yli 2000 voltin sähkövirta tulvahti Rebeccan puvun läpi käsiin. Rebeccan kuolema oli hitaampi ja hän tajusi tekevänsä kuolemaa hän käytti tilaisuuden hyväkseen ja hyvästeli tyttärensä. "Muistakaa aina, että rakastan teitä, tuli mitä tuli!" Lähetettyään lentosuukon kohti kumpaakin tytärtään, Rebecca kaatui elottomana lattialle. Jäljelle jäivät vain Carlin ja Rebeccan rakaat tyttäret Hendrietta ja Isabella.

Päästyään pois kuolemanvaarallisesta aluksesta Hendrietta riisui avaruushaalarinsa ja auttoi valkoisen puvun myös siskonsa yltä. Vasta kävelytaidon oppinut Isabella lähti hitaasti taapertamaan eteenpäin kohti kukkulaa, ja ennen kuin Hendrietta ehti estää, nuorempi tytöistä on jo lähtenyt kapuamaan rinnettä ylös. Kun aurinko osui varjoista pois taapertavaan tyttöön, Hendrietta huomasi taas saman omituisiiden sisaressaan. Tyttö oli oikeasti muuttunut aivan unisavun väriseksi, eikä Hendrietta voinut vain kuvitella avaruusaluksessa näkemäänsä. Vanhempi tytöistä juoksi nuoremman kiinni ja nappasi kikattavan taaperon syliinsä. Sitten he yhdessä kävelevät kukkulan rinteeltä takaisin alukselle ja ottivat sieltä muovikassillisen kotoa tuotua tavaraa, valokuvia, päiväkirjoja, kirjoja, hieman purkkiruokaa, ja muuta tarpeellista, lähinnä muistoja entisestä elämästä. "Hendlietta, vie mut kottiin." Isabella kuiskasi hiljaa siskonsa korvaan heidän kävellessään taas rinnettä ylös ja sen toista reunaa alas. Rinteen toisella reunalla heitä odotti täysin uskomaton, henkeä salpaava näky. Planeetalla oli elämää! Tätäkö heidän vanhempansa olivat lähteneet selvittämään? Olisivatko he yrittäneet saada kaikki maan asukkaat tänne? Kysymykset risteilivät Hendriettan päässä. Tyttö yritti kuumeisesti muistaa alkuperäisen kohdeplaneetan nimeä, ja saikin sen pian mieleensä. X6YZ3. Mutta tämä ei ollut se planeetta. Sillä planeetalla ei pitänyt olla elämää. Sen piti olla täydellinen heille. Ja seuraaville maasta tuleville ihmisille.

Isabella osoitti suurta kylttiä laakson toisella laidalla. Siinä vilkkuvat vuorotellen erilaiset mainokset ja tekstit. Olemmeko valmiit lähtemään etsimään sisarplaneettaamme Tellusta? Hendriettakin huomasi kyltin ja muisteli koulussa opetettuja avaruusasioita. Hän ei muistanut kuulleensa Maan sisarplaneetasta. Kylttiin välähti taas sama teksti, mutta tällä kertaa sen alle ilmestyi uusi teksi: Ovatko Delluslaiset valmiina? Isabella henkäisi katsoessaan Hendriettan ilmettä. Tytön isosisko oli selvästi ymmärtänyt jotakin.

He eivät välttämättä olisi turvassa täällä.

Hendrietta kaivoi muovikassistaan kirjepaperia ja kynän, hän aikoi kirjoittaa kirjeen Isabellalle. Hendrietta toivoi löytävänsä pikkusiskolleen hyvän kodin ennen paluutaan vanhempiensa luokse. Hän ei voisi elättää siskoaan muistellessaan vanhempiaan ja katsoen Isabellan kasvavan ilman vanhempiaan. Tällä kertaa todellisesti ilman. Tyttö käveli sisko sylissään pitkän matkan, kunnes saapui rauhallisen oloiselle asuinalueelle. Hän lähti rohkeasti kummallisen värinen sisko sylissään koputtamaan ensimmäiselle vastaantulevalle ovelle. Oven avasi vanhahko, vaaleaihoinen mies, joka kuunteli kärsivällisesti Hendriettan tarinan ja kertoi tuntevansa henkilön, joka osaisi ehkä auttaa sisaruksia.

//Aloitin vanhojen tekstien päivittämisen ja parantelun. 10.8.2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti